— Hyvät ihmiset! Kurja raajarikko rukoilee apua! Antakoon armollinen
Herra Jumala teille kaikkea hyvää tässä maailmassa!
Kun Rzepowa huomasi hänet, irroitti hän rahan huivinsa kulmasta, meni hänen luokseen ja kysyi:
— Voittekos antaa takaisin viisi äyriä?
Hän olisi tahtonut antaa vain yhden äyrin, mutta kun kerjäläinen oli saanut koko rahan hyppysiinsä, puhkesi hän puhumaan: "Jollette te raski antaa Herralle Jumalalle kuutta äyriä, niin ei Herra Jumalakaan anna teille apuaan. Ja menkää nyt tiehenne, ennenkuin tästä suutun."
— Tapahtukoon sitte Jumalan tahto! virkkoi Rzepowa ja jatkoi matkaansa.
Kun hän saapui torille, niin hän vasta oikein pelästyi. Aasinkorvaan oli kyllä ollut helppo löytää, mutta vielä helpommin Aasinkorvassa eksyi. Ei se kaupunginmatka ole leikintekoa! Vieraassa kylässäkin jo täytyy kysyä, missä tuttava asuu, entä sitte tällaisessa Aasinkorvassa! "Ihan minä täällä eksyn kuin metsässä", mietti Rzepowa. Ei ollut muuta neuvoa kuin kysyä ihmisiltä. Pian hän löysi komisariuksen asunnolle, mutta siellä ilmoitettiin komisariuksen lähteneen virkamatkoille. Päällikköä neuvottiin hakemaan piirivirastosta. Mutta missä se piirivirasto sitte on? No, jo nyt olet tyhmä, vaimo parka! Missä se olisi jollei Aasinkorvassa! Missäs muualla.
Hän rupesi siis etsimään Aasinkorvan piirivirastoa. Vihdoin hän näkee edessään hirveän palatsin ja sen edustalla lukemattomia kuormia, vankkureita ja juutalaisten puoteja. Rzepowa tuli siihen käsitykseen, että kaupungissa paraikaa on suuret messut. "Missäs täällä on piirivirasto?" kysyi hän frakkiin puetulta herralta ja kumarsi syvään. "Tuossahan se on edessäsi." Nainen rohkaisi mieltään ja astui palatsiin. Nyt hän näki joukottain käytäviä, vasemmalla ovia ja oikealla ovia ja etempänä taas yhä uusia ovia ja jokaisessa ovessa oli joku kirjoitus. Rzepowa siunasi itsensä ja avasi arasti, hyvin hiljaa ensimmäisen oven. Hän tuli suureen tupaan, josta osa oli erotettu ristikolla niinkuin kirkossa.
Ristikon takana istui herra, kiiltävät napit frakissa ja kynä korvan takana. Ristikon etupuolella oli lukematon joukko kaikellaisia herroja ja he maksoivat maksamistaan sille herralle joka oli frakissa. Hän taas poltti paperossia ja kirjoitti kuitteja, joita antoi herroille. Joka otti kuitin, se meni pois. Ensin Rzepowa ajatteli, että täällä täytyy maksaa ja pahoitteli jo että oli antanut pois rahansa. Hyvin peloissaan hän vihdoin astui ristikolle. Mutta kukaan ei edes katsahtanut häneen. Hän odottaa odottamistaan; kuluu melkein tunti, toisia tulee, toisia menee, kello naksuttaa ristikon takana — hän yhä vaan seisoo odottamassa. Vihdoin tyhjentyi huone eikä uusia kävijöitä enään tullut. Virkamies istuutui pöydän ääreen ja rupesi kirjoittamaan. Rzepowa rohkaisi nyt mieltään:
— Ylistetty olkoon Jeesus Kristus!…
— Kuka siellä?