Kelpo herrastuomari oli joka sunnuntai kuullut rovastin lopettavan saarnansa tällä tavalla, sentähden piti hän tietysti tätä loppua sekä välttämättömänä että virallisen kirjoitustavan mukaisena. Mutta Zolzikiewicz purskahti nauruun.
— Sekö siitä nyt tuli? virkkoi hän.
— Herra saa sitte kirjoittaa paremmin.
— Tietysti minä kirjoitan, sillä minua hävettää koko Pässinpään puolesta.
Näin sanottuaan Zolzikiewicz istuutui, otti kynän käteensä, piirsi sillä kaaren ilmaan ikäänkuin päästäkseen alkuun ja rupesi sitte nopeasti kirjoittamaan.
Pian oli kirjoitus valmis; sen tekijä silitti hiuksiaan ja luki sitte ääneen:
"Pässinpään seurakunnan herrastuomari Ovisalvan seurakunnan herrastuomarille!"
"Koska korkeitten viranomaisten käskyn mukaan sotilasluetteloiden tulee olla valmiina sinä ja sinä päivänä sitä ja sitä vuotta, tehdään täten Ovisalvan seurakunnan herrastuomarille tiettäväksi, että luettelot pässinpääläisistä talonpojista, jotka löytyvät sikäläisessä kirkonkansliassa, ovat sieltä ulosotettavat ja viipymättä Pässinpään seurakuntaan lähetettävät. Samaten tulee Pässinpään talonpoikien, jotka Ovisalvan seurakunnassa oleskelevat raha-ansiolla, asianomaisena päivänä olla täällä saapuvilla."
Herrastuomarin korvaa hivelivät nämä sanat ja hänen kasvoihinsa tuli altis, melkeinpä uskonnollisen hartauden ilme. Kuinka tuo kirjoitus kuului kauniilta, juhlalliselta, läpeensä viralliselta! Esimerkiksi tuo alku: "koska korkeitten viranomaisten käskystä" j.n.e. Herrastuomari ihaili suuresti tuota "koska korkeitten viranomaisten käskystä", mutta ei millään saanut sitä päähänsä, tai oikeastaanhan hän alun jo osasi, mutta ei koskaan päässyt sen pitemmälle! Mutta Zolzikiewiczin kynästä sitä valui kuin vettä, ei sitä piirikaupunginkaan kanslioissa sen paremmin kirjoitettu. Eikä enään muuta kuin sinetti perään jotta pöytä tärisee!
— No, ei puutu päätä, sanoi herrastuomari.