Mies hypähti ylös, näki naisen ja huusi paikalla:
— Ei tänne saa tulla!
Rzepowa läksi kiireen kautta ulos ja mies sulki oven hänen jälkeensä.
Nyt hän kolmannen kerran tuli samaan käytävään. Hän istuutui jonkun oven eteen ja päätti kärsivällisesti odottaa siinä vaikka maailman loppuun asti. "Täytyyhän toki jonkun kysyä minulta asiaani", mietti hän. — Hän ei itkenyt, mutta hänen piti kehnätä silmiään, sillä niitä syhytti. Hän tunsi että koko käytävä ja kaikki ovet alkavat pyöriä hänen silmissään.
Ihmisiä kulki hänen ohitsensa, mikä oikeaan, mikä vasempaan; ovet läjähtelivät, ihmiset keskustelivat. Oli sellainen hälinä että olisi luullut olevansa markkinoilla.
Vihdoin Jumala sentään armahti Rzepowaa. Siitä ovesta jonka edessä hän istui, tuli komea aatelisherra, jonka hän joskus oli nähnyt Ovisalvan kirkossa; ohi astuessaan tuli hän tuupanneeksi Rzepowaa ja kysyi silloin:
— Miksi te tässä istutte, vaimo? Ketä te haette?
— Päällikköä…
— Täällä tavataan kamreeri eikä päällikkö.
Aatelisherra osoitti ovea käytävän päässä.