— Tuolla missä tuo vihriä taulu näkyy, ymmärrättekö? Mutta älkää nyt menkö hänen luokseen, sillä nyt hänellä on työtä, ymmärrättekö? Vaan odottakaa täällä, hänen täytyy tulla tästä.
Aatelisherra poistui, mutta Rzepowa katseli hänen jälkeensä ikäänkuin hän olisi pitänyt häntä suojelusenkelinään.
Kauvan sai hän vielä odottaa, vihdoin sentään ovi, jossa oli se vihriä taulu, avautui naristen; vanhanpuoleinen sotaherra tuli käytävään ja alkoi kiireesti astua ulko-ovea kohden. Voi, heti paikalla saattoi nähdä että se oli päällikkö, sillä sekä oikealta että vasemmalta karkasi ihmisiä hänen luokseen ja Rzepowakin saattoi kuulla heidän huudahduksiaan: "korkeasti kunnioitettu herra päällikkö!" "Sananen vain, herra päällikkö!" "Armollinen herra päällikkö!" Mutta hän ei ottanut niitä korviinsa, astui vaan eteenpäin. Kun Rzepowa hänet näki, musteni kaikki hänen silmissään. "Tapahtukoon Jumalan tahto!" ehti hän ajatella ja heittäytyen polvilleen keskelle käytävän permantoa, kädet ristissä, sulki hän tien päälliköltä.
Päällikkö seisahtui katselemaan; kaikki ihmiset kerääntyivät Rzepowan ympärille.
— Mikä on? kysyi päällikkö.
— Kaikkein ylhäisin päällik…
Hän ei voinut jatkaa; häntä peloitti niin että ääni takertui kurkkuun: kieli kankeni puupulikaksi.
— Mitä?
— Oi, oih, tahtovat… sotamieheksi.
— Tahtovatko teitä sotamieheksi? Mitä? kysyi päällikkö.