Ympärillä seisovat purskahtivat nauruun, sillä he tahtoivat pitää päällikköä hyvällä tuulella, mutta päällikkö huomautti heille heti:
— Hiljaa, hiljaa, pyydän!
Hiukan malttamattomana virkkoi hän sitte Rzepowalle:
— Sanokaa pian asianne. Minulla ei ole aikaa.
Mutta herrojen nauru oli vienyt Rzepowalta viimeisenkin rohkeuden.
— Burak! Rzepa! Rzepa! Burak, voi…! sammalsi hän samana sekamelskana.
— Hän on varmaan juovuksissa, huomautti eräs katselijoista.
— Häneltä on kieli jäänyt kotiin, sanoi toinen.
— Mitä te tahdotte? kysyi päällikkö entistä kärsimättömämpänä. —
Oletteko juonut?
— Oi Jeesus, Maria! huusi Rzepowa epätoivoissaan, tuntien viimeisen pelastuksen ankkurin luisuvan käsistään. — Kaikkein armollisin päällikkö…