— Mihin minun sitte olisi pitänyt mennä?
— Mihin? matki juutalainen. — Missä sopimus seisoo? Paperilla tietysti. Jollei paperia ole, niin ei ole sopimustakaan: paperi on siis revittävä.
— Se on totta! äänteli Rzepowa. — Kun vaan olisin saanut sen käsiini, niin jo aikoja sitte olisin repinyt sen!
— Ettekö te sitte tiedä, että paperi on kirjurilla? No niin… minä tiedän, että te, Rzepowa, saatte aikaan paljon, jos menette hänen luokseen; itse hän sanoi minulle: tulkoon vaan, sanoi, Rzepowa pyytämään, niin minä revin koko paperin, sanoi!
Rzepowa ei puhunut mitään, nosti vaan kannun olkapäälleen ja rupesi astelemaan rapattua taloa kohti.
Oli jo hämärä — — — — —
XI.
Lorun loppu.
Tähdet jo tuikkivat taivaalla, kun ovi narahti ja Rzepowa hiljaa astui miehensä majaan, Hän seisahtui samassa, ikäänkuin olisi siihen paikkaan kivettynyt, sillä hän oli toivonut, että Rzepa viettäisi yön kapakassa, kuten tavallisesti; mutta Rzepa istuikin penkillä, selkä seinää vastaan, kädet polvilla, ja tuijotti maahan. Hiilos hehkui.
— Missä sinä olit? kysyi Rzepa synkästi.