— Wawrzon!
— Laske pääsi kirstun laitaa vastaan! huusi hän ja hänen huulensa olivat jo vaahdossa.
— Jumalan tähden! tulkaa auttamaan! ihmiset! autta…
Kuului kumea isku, ähkinää, voivotusta…. Pää kolahteli permantoon. Jo kumahti toinen isku, vaikka heikompana, sitte kolmas, neljäs, viides, kuudes isku. Permannolla kulki verivirta. Hiilet takassa olivat sammuneet. Rzepowan ruumis vavahti kiireestä kantapäähän asti, oikaisihe äkisti suoraksi ja jäi sitte liikkumattomana paikoilleen.
Vähän ajan perästä leimahti suuri, verenkarvainen liekki yön pimeyteen: kartanon rakennukset olivat ilmi tulessa.
Jälkikirjoitus.
Nyt minä, näin meidän kesken, uskon teille, arvoisat lukijattaret, ettei Rzepaa laisinkaan olisi viety sotaväkeen. Se sopimus joka kirjoitettiin kapakassa, ei olisi merkinnyt mitään. Mutta kas talonpojat eivät tiedä sellaisia asioita, ja sivistyneet eivät myöskään tiedä paljon, koska he tahtovat noudattaa sekaantumattomuuden periaatetta. Herra Zolzikikiewicz joka tiesi kaiken tämän, toivoi että asian selvitys kestäisi ainakin jonkun aikaa ja että vaimo pelästyksissään heittäytyisi hänen syliinsä.
Tämä nerokas mies oli tehnyt laskunsa aivan oikein.
Tahdotteko tietää miten hänen kävi?
Pistettyään kartanon rakennukset tuleen läksi Rzepa kirjurin asunnolle, kostaakseen hänellekin. Mutta koko kylä heräsi, kun se kuuli huudon: "tuli on irti!" ja siinä mellakassa pelastui Zolzikiewiczkin.