— Mutta mihin piiriin te erityisesti kuulutte?
— Työläisten ja köyhälistön, meillä ei ole mitään erityistä nimeä.
"Leipurikisällit" nimittävät meitä "Talonpoikien ystäviksi".
— Minkätähden?
— Minkätähdenkö? Sen on kokemus pian teille opettava. Jokainen meistä koettaa päästä asumaan sellaiseen taloon, jossa asuu leipuri. Siten päästään hänen kanssaan tuttavuuteen ja saadaan velaksi tavaraa hänen kaupastaan. Suuri osa meistä elää velalla. Ravintolassa ei saa ruokaa rahatta, mutta leipäpalasen saa aina jostakin velaksi.
— Sehän on mukavaa.
— Niin onkin. Sitäpaitsi meillä on toinenkin ryhmä, joka alkaa herättää huomiota, nimittäin juuri "talonpoikien ystävät." Mutta heidän joukossaan on ainoastaan narreja, jotka eivät itsekään tiedä mitä tahtovat. He puhuvat vähä venäjää ja juovat viinaa; siten, he osoittavat talonpoikaisystävyyttänsä.
— Ja mitä muita ryhmiä teillä on vielä?
— Mitään muita varmoja ryhmiä ei meillä ole, mutta kukin liittyy siihen ryhmään, johon hänellä on taipumusta. Toiset liittyvät yhteen siksi, että harjoittavat samoja opintoja, toiset taas siksi, että kuuluvat samaan yhteiskuntaluokkaan. Yliopistossa tulette tapaamaan ylhäisöä ja alhaisoa, katolilaisia ja vapaamielisiä, tyhjäntoimittajia, naispukareita, yölintuja ja näiden vastakohtia, sellaisia, jotka tekevät ahkerasti työtä.
— Ja kuka teistä on kaikkein etevin?
— Sitä on vaikea sanoa. Toisten mielestä Augustinowicz on lahjakkain ja oppinein, mutta se on kyseenalaista; ahkerin on joka tapauksessa Gustav.