— Tämä on siis Kiowa!
Laihat hevoskaakit laahustivat vaivaloisesti eteenpäin ja pyörät vaappuivat katukivityksellä niin sietämättömästi, että Schwarz huomasi olonsa ajopelien vaatekatoksen alla arveluttavaksi, ja astui alas kadulle. Hän käski kyytimiehen ajaa lähimpään majataloon, ja alkoi itse kävellä vaunujen vieressä.
Kaduilla häärivät ihmiset kuumeisella kiireellä, pysähtyen tuon tuostakin ihailemaan kauppapuotien näyteikkunoita, ja mitä erilaisempia ajoneuvoja vieri pitkin katuja, ihmeteltävän taitavasti yhteentörmäyksiä välttäen. Nuorukaisen ohitse riensi kaikenikäisiä ja -arvoisia ihmisiä: kauppiaita, munkkeja, kerjäläisiä ja upseereja vilkkaassa hyörinässä.
Kaupungissa oli markkinat tavanmukaisine touhuineen ja hälinöineen. Ei vaihdettu turhia sanoja, ei tehty turhia liikkeitä. Kauppias, ostaja ja taskuvaras, kaikki noudattivat omia, edeltäpäin tehtyjä suunnitelmiaan päämääränsä saavuttamiseksi.
Ja tuon melun ja kuumeentapaisen touhun yllä lepäsi kesäiltapäivän kirkas auringonpaiste, heijastuen häikäisevänä rakennusten ikkunoista.
— Tämäpä vasta riehakasta menoa! — arveli Schwarz, joka ei ollut vielä koskaan nähnyt suurta kaupunkia. Mikä tavaton eroitus tämän ja hänen entisen, rajoitetun elämänsä välillä! Äkkiä hänet herätti mietteistään ääni, joka huusi:
— Joseph!
Schwarz kääntyi ympäri, huomasi miehen, joka oli huutanut häntä nimeltä, ja riensi hänen luoksensa huudahtaen:
— Gustav!
Gustav oli pienikasvuinen, laiha ja sairaaloinen nuori mies, joka oli noin kahdenkymmenenkolmen vuoden ikäinen, vaikka hän näyttikin ensi näkemältä pitkine kastanjankarvaisine hiuksineen ja tuuheine, punaisine viiksineen paljon vanhemmalta.