Illalla läksi Augustinowicz rouva Witzbergin luokse. Malinka otti hänet vastaan.
— Ah, tekö? — sanoi hän punastuen. Augustinowicz tarttui hänen käsiinsä ja painoi niihin lukemattomia suudelmia.
— Oh, herra Augustinowicz, tuo on kovin sopimatonta, — sanoi tyttö, mutta salli kaiken kuitenkin tapahtuvan.
— Ei suinkaan, päinvastoin, mikään ei voi olla soveliaampaa, — virkkoi Augustinowicz vakuuttavalla äänellä. — Mutta sanokaahan minulle, — jatkoi hän, riisuessaan käsineitänsä ja päällystakkiansa — hän oli näet muuttunut sangen keikarimaiseksi, — sanokaahan minulle, eikö luonanne ole tänään käynyt muuan nuori mies?
— Kyllä, hän kävi täällä ja lupasi illalla tulla uudestaan. — Sitä parempi.
Augustinowicz astui Malinkan johdattamana saliin, joka oli juhlallisesti koristettu, aivan kuin jotakin korkea-arvoista vierasta varten. Kaikissa maljakoissa oli kukkia, pianon kansi oli nostettu ylös ja kahdessa lampussa paloi tuli.
— Miksi ei herra Schwarz tullut mukananne?
— Sallikaa minun vastata kysymykseenne sitten vasta, kun kreivitär
Mariekin on saapunut, jotta minun ei tarvitse toistaa vastaustani.
Kreivitär Marie ei antanutkaan kauan odottaa itseänsä. Hänellä oli yllä aivan musta puku, hiuksissa ainoastaan oli vähäinen helminauha.
— Missä on herra Schwarz? — kysyi hän heti.