— Hän ei tule tänään tänne.
— Miksi ei?
— Hän työskentelee, ajattelee tulevaisuuttansa. Kuultuaan, ettei
Schwarz tulekaan, kreivitär muuttui surulliseksi.
— Ettekö te auta häntä hänen työssänsä? — kysyi hän Augustinowicziltä.
— Varjelkoot minua kaikki pyhät sellaisesta työstä!
— Se lienee kovin vaikeata?
— Kauhean vaikeata — mutta joku tulee. Joka tapauksessa, neiti, serkkunne on verraton nuori mies.
Herra Pelski astui saliin, jonne rouva Witzberg'kin pian ilmestyi.
Tavanmukaisten tervehdysten jälkeen muuttui keskustelu pelkäksi laverteluksi. Augustinowicz otti siihen mahdollisimman vähän osaa. Hän istui nojatuolissaan puoleksi suljetuin silmin ja teki havaintojaan. Kreivi Pelski oli istunut serkkunsa viereen; hän leikitteli monokkelinsa nauhalla ja jakeli, välinpitämätön ilme kasvoillaan, somia mauttomuuksiansa. Sitten hän kääntyi nuoren neitosen puoleen.
— Ajatelkaahan, serkkuseni, että ennen Kiowaan tuloani en tietänyt kerrassaan mitään sukulaisiani kohdanneesta onnettomuudesta, kaikkein vähimmin isänne kuolemasta.