Tämä uhkaus näytti tehoavan hetkiseksi; syntyi jommoinenkin hiljaisuus, ja puhuja jatkoi, katsoen ympärillensä, voitonvarma hymy huulillaan:
— Hyvät herrat, kokoontuessamme tänne, emme etsi ainoastaan rauhaa, unhoittaaksemme surumme. Minä esimerkiksi tulen tänne joka päivä, enkä edes aiokaan luopua tästä tavastani. Ette suinkaan tekään aio väittää, etten nyt tänään olisi täällä.
Meluisa kättentaputus seurasi näitä sanoja. Puhujan kasvot loistivat ylpeydestä ja tyytyväisyydestä.
— Mitä tämä merkitsee? — kysyi Schwarz.
— Ei mitään — sehän on puhe.
— Miksi?
— Huvin vuoksi.
— Mikä hän on miehiään?
— Hänen nimensä on Augustinowicz; hän on kelpo poika, vaikka onkin nyt päissään ja ajatuksensa pyörivät karusellia. Kaikesta huolimatta hän tietää mitä hän tahtoo ja hänellä on hyvä ja oikea tarkoitus.
— Mitä hän sitten tarkoittaa?