— Ehkä hän ei ole tahtonut estää minua menemästä naimisiin Pelskin kanssa?
— Entä Pelski?
— Tahdoin juuri puhua kanssasi siitä. Ajattele, hän pyysi minun kättäni.
— Ja sinä?
— Annoin hänelle rukkaset, Malinka. Vallitsi hetkisen hiljaisuus.
— Hän näytti pahastuneelta lähtiessään. Mutta saatoinko minä muuta tehdä? Enhän minä kuitenkaan rakasta häntä!
— Kultaseni, kuinka oikein oletkaan tehnyt, kun olet seurannut sydämesi ääntä. Ainoastaan Schwarzin kanssa tulet sinä onnelliseksi.
— Niin, niin…
— Tuskin on kuukausikaan kulunut, kun me tilaamme Marielle kauniin, valkoisen puvun, ja paria päivää myöhemmin ei ole enää olemassa neiti Marieta. Oi, kuinka onnelliseksi te tulette! Mahtanee olla ihanaa omistaa mies, jota kaikki kunnioittavat!
— Kunnioittavatko häntä kaikki, tiedätkö sinä sen? — kysyi Marie, valmiina yht'aikaa nauramaan että itkemään.