Eräänä päivänä paljasti hän nöyrästi päänsä ja kääntyi ohitse rientävältä merimieheltä kysymään:
— Armollinen herra, joko tästä pian päästään lauttavalkamaan?
Ihme ja kumma! merimies ei purskahtanutkaan nauruun vaan pysähtyi kuuntelemaan. Hänen ahavoituneista, punakoista kasvoistaan näkyi, että ajatus oli työssä ja että jotkut muistot heräsivät, vaikkeivät ne heti voineet järjestyä itsetietoisiksi…
— Mitä? kysyi hän hetken kuluttua saksaksi.
— Päästäänkö kohta maihin, armollinen herra?
— Kaksi päivää, kaksi päivää! vastasi merimies kankealla puolankielellä ja nosti samassa kaksi sormea.
— Kiitän nöyrimmästi.
— Mistäs te?
— Lipincestä.
— Mitä se on Lipince?