He yhä seisoivat odottamassa komisariusta. Onhan talonpoika yleensä kärsivällinen luonteeltaan, mutta vanhuksesta alkoi jo tuntua raskaalta. Kolkkoa oli ollut laivalla, keskellä vieraita ihmisiä, ja veden äärettömyys oli peloittanut ja hirvittänyt. Silloin he olivat rukoilleet Jumalaa, että hän johdattaisi eksyneet lapsensa meren vaarojen poikki, ja ajatelleet, että kun heidän jalkojensa alla vaan on tukeva maaperä, niin ei enään ole mitään hätää. Nyt he olivat päässeet maalle, olivat tulleet suureen kaupunkiin — ja äkkiä he keskellä sen hälinää tunsivat, että täällä on vielä yksinäisempää, vielä hirvittävämpää kuin laivalla.
Komisariusta ei kuulu. Mihin he joutuvat jollei hän ensinkään tule, jos saksalainen onkin pettänyt heidät?
Tätä ajatellessa kouri kauhu heidän sydämiään. Mihin he joutuvat?
Heidän täytyy kuolla.
Tuuli ruhjoi heidän vaatteitansa, sade kasteli heitä.
— Onko sinun kylmä, Marysia? kysyi Wawrzon.
— Kylmä on, isä kulta, vastasi tyttö.
Taas löivät kaupungin tornikellot, osoittaen että tunti oli kulunut umpeen. Hämärä lankesi maille, hälinä satamassa hiljeni. Katulyhdyt sytytettiin ja pian oli kaupunki ainoana häikäisevänä valomerenä. Milloin suuremmissa, milloin pienemmissä ryhmissä ja hyräellen Yankee Doodle'a kulkivat satamatyömiehet kaupunkiin. Vähitellen hävisivät ihmiset ja tullikamari suljettiin.
He yhä vaan odottivat komisariusta.
Tuli yö, kaikki hiljeni. Silloin tällöin puuskahti laivojen mustista savupiipuista kimppu kipinöitä, jotka sammuivat pimeyteen. Välistä vieri aalto rantaan, särkyäkseen kivilaskokseen. Joku merimies palasi laivalleen humalaisena, laulaa hoilottaen. Lamppujen valot himmenivät himmenemistään sumussa. Wawrzon ja Marysia odottivat. Jolleivät he olisi tahtoneetkaan odottaa, niin minne he olisivat voineet suunnata askelensa, minne joutua, minne kääntyä, minne väsyneet päänsä kallistaa? Kylmä kouri yhä vihaisemmin ja nälkä alkoi kalvaa sisua. He olivat läpimärät. Olisivatpa saaneet edes katon päänsä päälle! Komisariusta vaan ei kuulu eikä koskaan tule kuulumaan, sillä sellaisia komisariuksia ei ensinkään ole olemassa. Saksalainen oli ollut jonkun matkayhtiön asiamies, sai prosentin myymistään lipuista ja välitti viis muusta.
Wawrzon tunsi jalkojensa vapisevan, ikäänkuin jättiläispaino olisi litistänyt häntä maata kohti, tai ikäänkuin Jumalan viha olisi häälynyt hänen päänsä päällä.