* * * * *
Päivän ensi säteet valaisevat New-Yorkin satamaa. Jo saattaa eroittaa veden, mastot, tullikamarin.
Sieltä häämöittää myöskin kaksi ihmisolentoa, nukkumassa seinävierellä, puoleksi lumen peitossa. Heidän kasvonsa ovat sinertävän kalpeat, he lepäävät liikkumattomina, luulisi heitä kuolleiksi.
Mutta heidän onnettomuutensa eivät lopu tähän. Tämä on vasta alkua.
II
New-Yorkissa.
Jos New-Yorkissa kuljet leveää Broadway-katua satamaan päin Chattam-square'a kohti ja astut muutaman kymmenen kadun poikki, niin joudut kaupunginosaan, joka on jättiläiskaupungin köyhimpiä, autioimpia ja kolkoimpia. Kadut siellä käyvät yhä kapeammiksi. Talot, polveutuen ehkä hollantilaisten siirtolaisten ajoilta asti, ovat rappeutuneet ja lahonneet aikojen kuluessa; katot ovat painuneet sisään, seinät vajonneet niin syvälle maahan, että alakerroksen ikkunoiden ylin syrjä tuskin kohoaa katukivityksen tasalle. Kaikki siellä kulkee ristiin rastiin, vaikka Amerikassa muuten pidetään suorista viivoista; katot ja seinät kiertelevät ja kaartelevat, milloin mätettyinä päällättäin, milloin taas muodostaen mitäkin lovia ja kulmia.
Tämä kaupunginosa sijaitsee niin matalalla, ettei vesi katulätäköistä koskaan kunnollisesti kuiva. Pienet, täyteen rakennetut alat ovat ainoana lammikkona, jossa lakkaamatta seisoo mustaa, ummehtunutta vettä. Rappeutuneitten rakennusten ikkunat kuvastuvat synkästi veteen, jonka samealla pinnalla uiskentelee pahvi- ja paperipalasia, lasisirpaleita, lastuja ja kaikkinaisia jätteitä. Tällaista roskaa ovat kadut täynnä, tai oikeammin sanoen se lika- ja mutakerros, joka peittää kadut. Ei missään näy muuta kuin likaa, hätää ja kurjuutta.
Tässä kaupunginosassa on "boardinghouseja" eli matkailijakoteja, jotka kahden dollarin maksosta viikossa tarjoavat ihmiselle asunnon ja täysihoidon; täällä on myöskin "barroomeja" eli kapakoita, joista valaanpyytäjät värväävät kaikellaisia roistoja laivoihinsa ja joista venezuelalaiset ja brasilialaiset nurkka-agentit houkuttelevat siirtolaisia päiväntasaajan seuduille, jotta kuumerutolle riittäisi tarpeellinen määrä uhreja; täällä on ruokapaikkoja, jotka syöttävät vierailleen suolattua lihaa ja pahentuneita, rannoille ajelehtineita kaloja ja ostereita; täällä on salaisia pelihelvettejä, kiinalaisia pesulaitoksia ja lukemattomia merimieskonttoreja; täällä vihdoin on rikosten, puutteen, nälän ja kaikkinaisen tuskan tyyssija.
Ja sentään on liike tässä kaupunginosassa sangen vilkas. Suuret joukot siirtolaisia, jotka eivät pääse asumaan Castle-Gardenin kasarmeihin, jotka eivät tahdo eivätkä saata mennä niinkutsuttuihin "workinghouseihin" ja työkoteihin, kerääntyvät tänne, täällä elääkseen ja kuollakseen. Jos siirtolaisia väitetään sivistyneen Euroopan hylkyväeksi, niin näitten ahtaitten katujen asukkaita syystä saattaa väittää siirtolaisuuden hylkyväeksi. He eivät muuta tee kuin laiskottelevat, osaksi työn puutteesta, osaksi siitä syystä, että sellainen elämä heistä on hauskin. Usein täällä öisin saattaa kuulla revolverinlaukauksia, hätähuutoja, käheätä kirkunaa, juopuneitten irlantilaisten hoilotusta tai tappelevien neekerien ulvontaa. Päivällä kerääntyvät tyhjäntoimittajat, lakki takaraivalla ja piippu hampaissa katselemaan nyrkkitaisteluja ja silloin lyödään vetoa, että se tai se puhkaisee silmän siltä tai siltä, summien vaihdellessa yhdestä sentistä viiteen senttiin. Valkeat lapset ja pienet kiharatukkaiset neekerit eivät kuluta aikaansa koulussa vaan vetelehtivät kaduilla, pommittavat toisiansa luukappaleilla tai etsivät likatunkioilta apelsiini-, banaani- tai vihannesjätteitä. Niin pian kuin joku siistimmin puettu henkilö eksyi näille seuduin, oli kuihtunut irlantilainen nainen ojentamassa kättään hänen puoleensa.