— Jos heitä koettaisikin lähettää takaisin, niin se vaan maksaisi ja mitä he kotona tekisivät? Kaikki tavaransa he ovat myyneet, he joutuisivat keppikerjäläisiksi. Jos tyttö menee palvelukseen, niin Jumala ties, miten hänen käy. Koska he kerran ovat täällä, niin pitää koettaa antaa heidän tehdä työtä. Lähetänpä heidät esimerkiksi jonnekin maalle. Tyttö siellä varmaan piankin joutuu naimisiin. Kun nuoret sitte saavat kokoon vähän varoja, niin voivat palata kotimaahan ja ottaa vanhuksen mukaansa.
Seuraavat sanat puhui hän suoraan Wawrzonille:
— Oletko kuullut puhuttavan täkäläisistä siirtoloista?
— En ole, jalosukuinen herra.
— Hyvät ihmiset, kuinka te sillä tavalla lähdette matkaan. Jumalan tähden! Onko se sitte ihme, jos teidän käy hullusti! Chicagossa on samallaista väkeä kuin te noin kaksikymmentätuhatta henkeä, Milwaukeessa sama määrä, sekä Detroitissa että Buffalossa paljon. He ovat työssä tehtaissa, mutta parhaitenhan talonpoika maatyössä viihtyy. Entä jos lähettäisi teidät Radomiaan. Tai Illinoisiin… hm! mutta siellä on jo puute maasta. Perustavat paraikaa jonkillaista uutta Posenia Nebraskan aroille, mutta se on kaukana. Rautatiematka on kallis. Neitsyt Maanaan Texasissa on niinikään pitkä matka. Borowinaan olisi ehkä paras lähteä, varsinkin koska saatan hankkia teille piletin ilmaiseksi. Se minkä pistän käteenne, on paras säästää talouteen.
Hän painui yhä syvemmälle mietteisiinsä. — Kuuleppas nyt vanhus, virkkoi hän äkkiä. — Borowinaan Arkansasissa perustavat paraikaa uutta siirtolaa. Se on kaunis, lämmin maa, mutta täydellinen erämaa. Siellä saat 160 morgia metsäistä maata ilmaiseksi hallitukselta ja rautatietä saat käyttää aivan vähäisestä maksosta — ymmärrätkö! Talouteen annan minä rahaa, samaten kuin rautatiepiletinkin, sillä sen minä voin tehdä. Te kuljette Little-Rockin kaupunkiin ja siitä hevosella. Siellä tapaatte muitakin, joilla on sama matkan määrä. Muutoin annan suosituskirjeitä mukaanne. Minä tahdon teitä auttaa, sillä olen veljenne. Mutta tyttöäsi minun käy sääli sata kertaa enemmän kuin sinua. Ymmärrätkö? Kiittäkää te Jumalaa, että minut kohtasitte.
Nyt vanhan herran ääni heltyi aivan pehmeäksi.
— Kuuleppa lapsi, sanoi hän Marysialle, — tässä saat nimikorttini. Säilytä sitä kuin silmäterääsi. Jos sinua joskus kohtaa joku onnettomuus, jos jäät yksin maailmaan ja turvaa vaille, niin tule minun luokseni. Sinä olet hyvä tyttö, lapsi raukka. Jos minä olisinkin kuollut, niin William ottaa sinut turviinsa. Älä hukkaa nimikorttia. Ja nyt mennään minun luokseni.
Matkalla hän osti heille sekä liina- että päällysvaatteita, vei heidät sitte kotiinsa ja kestitsi heitä. Hyviä ihmisiä olivat kaikki talonväet, sillä William ja hänen sisarensa Jennykin kohtelivat heitä molempia omaisinaan. Herra William käyttäytyi Marysiaa kohtaan ikäänkuin hän olisi ollut mikäkin "lady" ja Marysiaa se kovasti hävetti. Illalla Jenny neidin luo tuli nuoria neitejä. Heidän hiuksensa olivat otsalla kiharoina ja he olivat hyvissä, kauneissa vaatteissa. He ottivat Marysian seuraansa ja ihmettelivät hänen kalpeuttaan, kauneuttaan ja vaaleita hiuksiaan. Sekin oli heistä kovin merkillistä, että hän tuontuostakin vaipui heidän jalkainsa juureen ja suuteli heidän käsiään. Ihan täytyi nauraa. Vanha herra asteli nuorten joukossa, puisteli valkeaa päätään, mutisi jotakin ja suuttui tuontuostakin; hän puheli vuoroin englanninkieltä, vuoroin puolaa, jutteli Marysian ja Wawrzonin kanssa kaukaisesta isänmaasta ja muisteli entisiä aikoja. Vähä väliä sikaarin savu rupesi kirvelemään silmissä, niin että salavihkaa piti niitä pyyhkiä.
Kun tuli maatapanon aika, niin ei Marysia enään voinut pidättää kyyneleitään, sillä hän näki Jenny neidin omin käsin valmistavan vuodettaan. Kylläpä he olivat hyviä ihmisiä! Mutta eihän se kumma ollutkaan: olihan vanha herra kotoisin Posenista.