Vanha äijä ja pieni poika puuhasivat alttariportailla. Toinen lakaisi, toinen veti mattoa pois tieltä. Kun akat silloin tällöin lakkasivat veisaamasta, saattoi kuulla kuinka ukko äreästi neuvoi poikaa tai varpuset nokkivat lumisia ruutuja. Niiden oli ulkona sekä vilu että nälkä.
Akat istuivat penkeissä likellä ulko-ovea. Siellä olisi ollut vieläkin pimeämpi, jolleivät he voidakseen lukea olisi sytyttäneet talikynttilöitä. Yksi talikynttilä valaisi aika selvästi lippua, joka oli pystytetty viereiseen penkkiin, ja joka kuvasi syntisiä liekkien ja saatanoiden keskellä. Muitten lippujen kuvia ei saattanut eroittaa.
Akat eivät oikeastaan veisanneet, vaan rääkyivät unisella, väsyneellä äänellä virttä, jossa lakkaamatta toistuivat sanat:
Ja kun lähestyy kuoleman hetki,
Niin rukoile, rukoile Poikaasi…
Varjoon vaipunut kirkko, penkeistä nousevat liput, akkojen kellertävät kasvot, valot jotka tuikkivat ikäänkuin hämäryyden painon alta — tämä kaikki teki synkän, hirvittävän vaikutuksen. Kuolinvirsi oli täällä oikealla paikallaan.
Ajottain lakkasivat akat veisaamasta, yksi heistä nousi penkistä ja rupesi vapisevalla äänellä lukemaan: "terve Maaria, armoa täynnä" — ja toiset jatkoivat: "Herra olkoon kanssasi!" mutta koska oli Kalikstowan hautauspäivä, liitettiin jokaisen "Terve Maarian" perään sanat: "Anna, Herra, hänelle ikuinen rauha ja loistakoon hänelle iankaikkinen kirkkaus".
Kalikstowan tytär, Marysia, istui penkissä erään vanhan akan rinnalla. Hänen äitinsä vasta luodulle haudalle lankesi hiljalleen köykäinen lumi, mutta tyttö ei vielä ollut kymmenenkään vuoden vanha eikä siis ymmärtänyt, mitä hän oli kadottanut tai kuinka säälittävä hänen tilansa oli. Hänen kasvonsa ja siniset silmänsä olivat lapsellisen tyynet, miltei iloiset. Niissä saattoi nähdä jonkun verran uteliaisuutta, mutta ei mitään muuta. Suu auki tutkisteli lapsi suurella tarkkaavaisuudella lippua, johon oli maalattu helvetti syntisineen, sitte se katsahti kirkon perälle ja vihdoin ikkunaan, jonka takana varpuset naputtelivat.
Sen silmät eivät kuvastaneet mitään ajatusta. Akat hyräilivät unisesti kymmenettä kertaa:
"Ja kun lähestyy kuoleman hetki…"
Tyttö kierteli sormissaan vaaleita hiuksiaan, jotka takana olivat kahdessa, hiirenhännänkokoisessa palmikossa. Hänen oli nähtävästi ikävä. Vihdoin ukko sentään rupesi vetämään puoleensa hänen huomiotaan.