Ja kyyneleet kohosivat poika raukan silmiin. Enkä minä saattanut ruveta häntä laimentamaan, vaan minun oma väsynyt mielikuvitukseni karkasi hänen perässään. Hengissä näin talon Zalesin'ssa, tunsin sen juhlallista rauhaa, näin sen ylhäisen olennon, joka siellä hallitsee, näin hänen iloitsevan pojastaan joka palaa ja tuo niin kiittävät arvosanat.
Käytin hyväkseni tällaisia hetkiä ja koetin selittää Mikolle, että äidille kyllä on hyvin tärkeää, että Mikko oppii, mutta että yhtä tärkeää on, että hän pysyy terveenä. Sentähden ei hän saa itkeä kun minä vien häntä kävelemään, hänen pitää panna nukkumaan kun minä käsken eikä rasittua valvomisesta. Mielenliikutuksissaan syleili poika minua ja toisteli toistamistaan:
— Kyllä, kyllä, herra kulta! Minä tulen niin terveeksi, että ihan hirvittää, ja minä kasvan niin suureksi, ettei äiti eikä pikku Lola enään tunne minua.
Usein minä myöskin sain kirjeitä Maria rouvalta, joka kehoitti minua hoitamaan lapsen terveyttä. Mutta epätoivolla huomasin joka päivä, että oli mahdoton sovittaa yhteen terveyttä ja läksyjä. Jos luettavat aineet olisivat olleet liian vaikeat, niin olisin ollut valmis muuttamaan Mikon toiselta luokalta ensimäiselle; mutta hän ymmärsi asianomaiset aineet, niin hyödyttömät kuin ne olivatkin, täydellisesti. Ei siis puuttunut oppimisen mahdollisuutta, vaan ainoastaan aikaa. Ja sitte oli alituisena haittana se onneton saksankieli, jota ei lapsi tahtonut oppia hallitsemaan. Siinä suhteessa eivät minun neuvoni enään riittäneet. Panin vaan luottamukseni siihen, että lepo pyhien aikana parantaa mitä liiallinen rasitus on pojalle tuottanut.
Jos pieni Mikko olisi ollut huolettomampi, niin minun vähemmin olisi tarvinnut olla huolissani hänestä; mutta hän suri todella enemmän jokaista vastoinkäymistä kuin hän iloitsi myötäkäymisestä. Paha kyllä nuo yllämainitut viitosten tuottamat ilonhetket uudistuivat ylen harvoin.
Minä opin hänen kasvoistaan ymmärtämään kaikki hänen mielialansa ja heti kun hän astui huoneeseen, saatoin nähdä, oliko hänen käynyt huonosti.
— Saitko huonon arvosanan? kysyin.
— Sain!
— Etkö ole osannut?
Toisinaan hän vastasi: