— Mikko kulta!
— Konjunktivi: amem, ames…
Laskin käteni hänen olkapäälleen:
— Mikko kulta!
Hän heräsi, hieroi silmiään ja rupesi ihmeissään tuijottamaan minuun, ikäänkuin ei olisi tuntenut minua.
— Mitä sinä teet? mikä sinun on, lapsi?
— Minä vaan, virkkoi hän hymyillen, — minä vaan kertaan kaikki alusta; minun täytyy huomenna saada kiitettävä…
Minä tartuin hänen käteensä ja talutin hänet vuoteeseen; hänen ruumiinsa oli polttava kuin tuli. Onneksi asui lääkäri samassa talossa ja minä noudin hänet heti paikalla. Ei hänen tarvinnut pitkältä miettiä. Vähän aikaa hän piteli poikaa ranteesta, sitte hän laski kätensä hänen otsalleen: Mikko oli aivokuumeessa.
Niin! Hänen päässään nähtävästi ei ollut tilaa kaikelle mitä sinne oli ahdettu.
Tauti kävi pian uhkaavaksi. Sähköitin Maria rouvalle ja kun seuraavana päivänä etehisestä kuului kiivas kellon soitto, tiesin hänen tulevan. Saatuani oven auki, näinkin mustan harson takaa hänen kasvonsa, jotka olivat kalpeat kuin palttina; hän nojausi raskaasti käsivarteeni ja koko hänen sielunsa karkasi silmiin, jotka olivat minuun tähdätyt.