"Kuulkaa minua, korkeasti kunnioitetut herrat! Keksintöni on suuriarvoinen, sillä vaikka en vielä ole löytänyt neittä, niin olen löytänyt tien, jota myöten häntä tulee etsiä. Te olette lähettäneet sekä vapautettuja että orjia pitkin maita, mantereita, mutta onko kukaan heistä antanut teille osviittaa? Ei kukaan! Minä yksin olen antanut. Ja saattepa kuulla enemmänkin. Teidän orjienne joukossa saattaa olla kristittyjä, vaikkette sitä tiedä, sillä tämä väärä oppi on laajalti levinnyt, ja orjat ovat vieneet teitä harhaan, sen sijasta että olisivat auttaneet teitä. Paha on, että he näkevät minut täällä. Käske sentähden, jalosukuinen Petronius, Eunikeä pitämään suunsa kiinni, ja levitä sinä, jalosukuinen Vinitius, huhu, että olen käynyt täällä kauppaamassa voidetta, jolla voidellaan hevosia ja joka takaa niille voiton sirkuksessa… Minä tahdon yksinäni etsiä ja yksinäni löytää pakolaiset. Luottakaa te minuun ja tietäkää, että jos nyt saan etukäteen vaikka vähänkin rahaa, niin se vain kiihoittaa minua, kun aina toivon saavani yhä enemmän ja kun minä siten varmaan tiedän, ettei luvattu palkinto luista käsistäni. Niin, niin! Filosofina minä halveksin rahaa—Seneca, Musonius ja Cornutus eivät sitä tee, vaikkeivät olekaan kadottaneet sormiaan toista puolustaessaan ja vaikka osaavatkin kirjoittaa nimensä jälkimaailmalle. Mutta paitsi orjaa, jonka aion ostaa, ja paitsi Mercuriukselle lupaamiani hiehoja—te tiedätte, miten nautaeläimet ovat kallistuneet—tuottaa itse etsiminen paljon menoja. Kuunnelkaapa vain kärsivällisesti. Näinä muutamina päivinä ovat jalkani menneet ihan verille alituisesta kävelemisestä. Olen käynyt viinikellareissa juttelemassa ihmisten kanssa, olen käynyt leipurien, teurastajien, öljykauppiaitten ja kalastajien luona. Olen juossut ristiin rastiin kadut ja solat; olen käynyt karkuriorjien piilopaikoissa; olen hukannut miltei sata assia morapelissä; olen käynyt pesutuvissa, kuivatushuoneissa, köyhäinkeittiöissä, olen puhutellut muulinkuljettajia ja kuvanveistäjiä, puoskareita ja hampaanvetäjiä, olen lörpötellyt miesten kanssa, jotka kaupustelevat kuivia viikunoita, olen käynyt hautausmaalla—ja arvatkaapa mistä syystä? Kaikkialla piirtääkseni näkyviin kalan kuvan, katsoakseni ihmisiä silmiin ja kuunnellakseni, mitä he kuvastani sanovat! Pitkiin aikoihin en saanut kuulla mitään, mutta kerran tapasin suihkulähteen luona vanhan orjan, joka ammensi vettä ämpäreihin ja itki. Menin paikalla hänen luokseen ja kysyin, miksi hän itki. Istuuduimme sitten kaivon portaille, ja hän rupesi kertomaan, kuinka hän koko ikänsä oli säästänyt sestersin kerrallaan voidakseen ostaa vapaaksi rakkaan poikansa. Hänen herransa, muuan Pansa, oli ottanut rahat paikalla, kun ne näki, mutta ei ollutkaan antanut poikaa. »Ja minun täytyy itkeä», puheli vanhus, »vaikka toistamistaan toistankin: tapahtukoon Jumalan tahto! Sillä minä, vanha syntinen, en saata pidättää kyyneliäni.» Silloin minut valtasi ikäänkuin aavistus, minä pistin sormeni ämpäriin ja piirsin kalan. Mutta mies virkkoi: »minunkin toivoni on Kristuksessa.» »Tästä merkistäkö minut tunsit?» kysyin. Hän vastasi: »niin, ja rauha olkoon kanssasi!» Rupesin nyt urkkimaan häneltä asioita, ja se kelpo mies kertoi kaikki. Hänen herransa, vastamainittu Pansa, joka itse oli suuren Pansan vapautettu, toimitti kiviä Tiberiä myöten Roomaan. Kivet olivat aiotut rakennuksiksi, ja orjat ja päiväpalkkalaiset niitä purkivat kuormista yön aikana, jotteivät häiritsisi katuliikettä. Työmiesten joukossa on paljo kristittyjä, muitten muassa hänen poikansakin, mutta koska se työ on liian raskasta, oli hän päättänyt ostaa poikansa vapaaksi. Pansapa kuitenkin suvaitsi pitää sekä rahat että orjan. Tätä kertoessaan purskahti hän uudestaan itkuun, ja minä itkin hänen kanssaan—se oli minulle sangen helppoa, sillä olen hyväsydäminen ja sitäpaitsi olivat jalkani alituisesta kävelemisestä aivan verillä. Rupesin nyt kertomaan hänelle, että vasta pari päivää sitten olen tullut Napolista, etten tunne ketään veljistä enkä tiedä, missä he kokoontuvat pitämään yhteisiä kokouksiaan. Hän ihmetteli, etteivät Napolin kristityt olleet lähettäneet kirjeitä roomalaisille veljille, mutta siihen minä vastasin, että ne varastettiin tiellä. Hän kehoitti minua yön aikana tulemaan Tiberin toiselle puolelle, lupasi tehdä minut tutuksi veljien kanssa ja toimittaa minut rukoushuoneisiin ja vanhimpien luo, jotka johtavat kristillistä seurakuntaa. Tämän kuullessani ihastuin niin, että annoin hänelle sen summan, minkä hän tarvitsi poikansa lunastamiseksi, toivoen, että jalo Vinitius antaisi sen minulle takaisin kaksinkertaisena…"
"Kuule Chilon," keskeytti Petronius, "kertomuksessasi ui valhe totuuden pinnalla aivan kuin öljy veden päällä. Olet tuonut tärkeitä uutisia, sitä en tahdo kieltää. Myönnän, että Lygian etsimisessä on päästy aika askel eteenpäin, mutta älä sinä voitele uutisiasi valheella. Mikä on vanhuksen nimi, jolta sait tietää, että kristityt tunnusmerkkinään käyttävät kalaa?"
"Eurytius, oi herra. Hän on köyhä, onneton vanhus. Hän muistutti minusta parantaja Glaucusta, ja juuri se liikutti sydäntäni."
"Sen minä kyllä uskon, että tapasit vanhuksen ja että osasit käyttää hyväksesi hänen tuttavuuttaan, unitta rahaa sinä et antanut hänelle. Et antanut assiakaan, kuuletko! Et antanut mitään."
"Mutta autoin häntä nostamaan ämpäriä ja puhuin hänen pojastaan suurimmalla myötätuntoisuudella. Niin, herra! eihän tässä näy voivan salata mitään Petroniuksen tarkkanäköisyydeltä! En todellakaan antanut hänelle rahaa, tai annoin oikeastaan, sillä annoin hengessä ja annoin niin paljon, että sen pitäisi riittää hänelle, jos hän olisi todellinen filosofi… Tein sen, koska pidin tällaista lahjoitusta hyödyllisenä, jopa välttämättömänä. Ajattelin nimittäin, että se yhdellä iskulla liittää minut kaikkiin kristittyihin, avaa minulle pääsyn heidän joukkoonsa ja tuottaa minulle heidän luottamuksensa."
"Olet oikeassa," huomautti Petronius, "sinun täytyi se tehdä."
"Olen tullut tänne juuri voidakseni panna tuumani täytäntöön."
Petronius kääntyi Vinitiuksen puoleen:
"Käske maksaa hänelle viisituhatta sestertsiä, mutta vain hengessä, ajatuksissa…"
Mutta Vinitius virkkoi: