"Minä panen mukaasi pojan kantamaan tarvittavaa summaa. Sano sinä Eurytiukselle, että poika on orjasi, ja maksa hänen läsnäollessaan rahat vanhukselle. Koska olet tuonut tärkeitä tietoja, saat sinä itse saman määrän. Tule illalla hakemaan sekä poikaa että rahoja."
"Kas siinä vasta oikea Caesar!" huudahti Chilon. "Salli, herra, minun uhrata sinulle kaikki työni, mutta salli myöskin minun tänä iltana tulla noutamaan rahat yksistään, sillä Eurytius sanoi minulle, että kaikki veneet jo ovat tyhjennetyt ja että vasta muutaman päivän perästä odotetaan uusia kuormia Ostiumista. Rauha olkoon teidän kanssanne! Niillä sanoilla kristityt jättävät toisensa hyvästi… Nyt ostan itselleni orjattaren… tarkoitan orjan. Kas, kalat tarttuvat ongenkoukkuun, mutta kristityt tarttuvat kalaan. Pax vobiscum! pax! … pax! … pax!… Rauha olkoon teidän kanssanne! … rauha! … rauha! … rauha!…"
VIIDESTOISTA LUKU.
»Petronius Vinitiukselle:
Luotettavan orjan mukana lähetän sinulle Antiumista tämän kirjeen ja pyydän sinua viipymättä saman orjan mukana kirjoittamaan minulle, vaikka tiedänkin, että kätesi ovat enemmän harjaantuneet miekan ja peitsen kuin kynän käyttämiseen. Lähtiessäni olit hyvillä jäljillä ja täynnä toivoa, arvelen siis, että olet jo saanut suloisen kaihosi tyydytetyksi Lygian sylissä tai ainakin tulet tyydyttämään sen, ennenkuin kovat talvituulet puhaltavat Soracten kukkuloilta Campanian yli. Oi Vinitiukseni! olkoon opettajanasi Kypron suloinen jumalatar ja opeta sinä lygiläistä aamuruskoasi, joka pakenee rakkauden aurinkoa. Mutta muista aina, ettei kalleinkaan marmori sellaisenaan mitään merkitse ja että se saa tosi arvonsa vasta kun kuvanveistäjän käsi sitä muovailee. Rupea sinä tuoksi kuvanveistäjäksi, oi rakkahimpani! Pitää osata rakastaa ja pitää osata opettaa rakastamaan. Nauttivathan eläimet ja alhaisokin tavallaan rakkaudesta, mutta tosi ihminen eroaa heistä juuri siinä, että hän tekee rakkautensa jaloksi, itsetietoiseksi taiteeksi, joka jumalallisen arvonsa takia on hänelle kallis ja joka tyydyttää hänen sieluansa eikä yksin hänen ruumistaan. Monasti, kun täällä ajattelen elämämme tyhjyyttä, epävarmuutta ja turhuutta, tulen tehneeksi sen johtopäätöksen, että sinä ehkä sittenkin olet osannut oikeaan, kun et ole valinnut osaksesi Caesarin hovia, vaan sodan ja rakkauden. Ehkä ne kaksi ovatkin ainoat, joiden tähden kannattaa syntyä maailmaan ja elää.
Olet ollut onnellinen sodassa, ole rakkaudessasikin! Ja jos sinua huvittaa kuulla, mitä Caesarin hovissa tapahtuu, niin lähetän sinulle silloin tällöin uutisia. Täällä Antiumissa me nyt olemme. Hoidamme jumalallista ääntämme, vihaamme yhä Roomaa ja aiomme talveksi lähteä Bajaehen tai julkisesti esiintyä Napolissa, jossa, asukkaat kun ovat kreikkalaisia, meille varmaan osaavat antaa enemmän arvoa kuin Tiberin rannalla, jossa asuu sudensikiöitä. Sekä Bajaesta että Pompejista, Puteolista, Cumaesta ja Stabiaesta on tulviva kansaa meitä kuulemaan. Meiltä ei tule puuttumaan suosionosoituksia eikä seppeleitä. Tämä kaikki tulee yhä yllyttämään meitä lähtemään aiotulle retkellemme Kreikkaan.
Entä joko pieni Augusta on unohtunut? Ei! me yhä itkemme häntä. Laulamme hänelle omatekoisia ylistyslauluja, jotka ovat niin ihanat, että sirenit kateudesta piiloutuvat Amphitriten syvimpiin rotkoihin. Delfinit sensijaan varmaan tahtoisivat kuunnella meitä, jollei meren kohina olisi häiritsemässä. Meidän tuskamme ei ole vieläkään tyyntynyt, vaan me yhä näyttelemme sitä kaikissa mahdollisimman taiteellisissa muodoissa ja pidämme erityistä huolta siitä, että se tulisi esitetyksi kauniina ja että ihmiset näkisivät sen kauneuden. Oi rakkaani, me kuolemme vielä kulhareina ja näyttelijöinä.
Kaikki augustianit, sekä miehet että naiset, ovat täällä. Sitäpaitsi on täällä viisisataa aasintammaa, joiden maidossa Poppaea kylpee, ja kymmenentuhatta palvelijaa. Välistä meillä on oikein hauskaa. Calvia Crispinilla vanhenee; kerrotaan hänen pyytäneen, että Poppaea kylvettyään sallisi hänen käyttää maitokylpyään. Lucanus syytti tässä hiljan Nigidiaa rakkaussuhteista erään miekkailijan kanssa ja löi häntä vasten kasvoja. Sporus joutui arpapelissä tappiolle ja sai antaa vaimonsa Seneciolle. Torquatus Silanus raukka on käynyt niin huonoksi, että häntä paremmin voisi pitää varjona kuin ihmisenä, vaikkei hän itse taida sitä tietää. Hänen kuolemansa on päätetty asia. Ja tiedätkö, mikä hänen rikoksensa on? Hän polveutuu jumalallisesta Augustuksesta. Hän ei ole millään pelastettavissa. Sellainen se meidän maailmamme on!
Olemme, kuten tiedät, odottaneet Tiridatesta tänne, mutta sen sijaan saimme Vologeseelta solvaavan kirjeen. Hän pyytää saada pitää Armenian Tiridatesta varten, koska hän on sen valloittanut, ja sanoo ettei hän siitä luovu, vaikkei pyyntöön suostuttaisikaan. Sulaa kiusantekoa! ja siksi me julistimmekin sodan. Corbulo saa saman vallan, joka suurella Pompeiuksella oli sodassa merirosvoja vastaan. Jonkun aikaa Nero sentään oli epäilevällä kannalla: nähtävästi hän pelkäsi kunniaa, joka lankeisi Corbulon osaksi, jos tämä saisi voiton. Oli puhetta siitäkin, että ylipäällikkyys uskottaisiin Auluksellemme. Sitä vastaan nousi sentään Poppaea, joka ei voi suoda anteeksi Pomponialle hänen hyveitään.
Vatinius kertoi meille, että Beneventumissa pian tapahtuu joku merkillinen miekkataistelu. Katsopa vain, mitä suutarit saavat aikaan meidän päivinämme, vaikka sananlasku sanookin: ne sutor supra crepidam, suutari pysy lestissäsi! Vitellius polveutuu suutarista, ja Vatinius on suorastaan suutarin poika. Lienee ehkä itsekin kiertänyt pikilankaa! Näyttelijä Aliturus esitti eilen erinomaisesti Oidipusta. Kysyin häneltä, koska hän on juutalainen, onko kristillisyys ja juutalaisuus samaa. Hän sanoi, että juutalaisilla on oma ikivanha uskontonsa, kristityt taas ovat uusi lahko, joka hiljan on syntynyt Judassa. Siellä oli Tiberiuksen aikana ristiinnaulittu muuan mies, jonka tunnustajien luku päivä päivältä kasvaa ja jotka kunnioittavat häntä jumalana. Ymmärsin, etteivät he tahdo tunnustaa mitään muita jumalia, varsinkaan ei meikäläisiä, enkä käsitä, mitä haittaa niistä voisi olla heille.