Sitten hän antoi heille poistumisen merkin ja läksi itse kirjastohuoneeseensa, jossa istuutui kirjoittamaan Petroniukselle:
»Chilon on löytänyt Lygian. Tänä iltana lähden hänen ja Crotonin kanssa
Ostrianumiin ja ryöstän tytön joko paikalla sieltä tai huomenna kotoa.
Vuodattakoot jumalat sinulle suosionsa. Jää hyvästi, rakkahimpani, koska
ei iloni salli minun pitemmältä kirjoittaa.»
Hän laski ruokokynän kädestään ja rupesi kiirein askelin kulkemaan edestakaisin. Ilo oli vallannut hänen mielensä, mutta samalla oli hän täydessä kuumeessa. Ylihuomenna Lygia siis on tässä talossa, ajatteli hän. Ei hän oikein tietänyt, miten häntä kohtelisi, tiesi ainoastaan, että jos tyttö vain ottaa rakastaakseen häntä, niin hän on valmis rupeamaan hänen orjakseen. Hänen mieleensä muistui Acten vakuutus, että Lygia häntä rakastaa, ja tämä ajatus tärisytti hänen sieluaan pohjia myöten. Tiellä oli siis vain joku ennakkoluulo, naisellinen ujous ja ehkäpä joku lupaus, jonka kristillinen oppi vaati. Mutta siinä tapauksessa Lygia kyllä vähitellen taipuisi rukousten ja ylivallan alle, ymmärtäisi, ettei ole muuta neuvoa, ja rupeaisi rakastamaan Vinitiusta.
Äkkiä Chilon tulollaan keskeytti näiden mieluisten ajatusten juoksun.
"Herra," huudahti kreikkalainen, "muistui tässä vielä mieleeni muuan asia. Eiköhän kristityillä mahtane olla joitakin merkkejä ja tunnussanoja, joiden avulla päästään Ostrianumiin? Tiedän että rukoushuoneisiin ainakin päästään sillä tavalla ja että Eurytiukselta kyllä voisin saada tarvittavat tunnussanat. Salli siis, herra, minun mennä hänen luokseen tarkasti kysymään ja ottamaan selkoa noista sanoista, jos niitä tarvittaisiin."
"Hyvä on, jalosukuinen tietäjä," vastasi Vinitius iloisesti. "Puhut kuten viisaan miehen sopii ja ansaitset pelkkää kiitosta. Jätä kuitenkin varmuuden vuoksi tälle pöydälle kukkaro, jonka sait."
Chilon, joka ei koskaan mielellään eronnut rahoista, kääntelihe, vääntelihe. Vihdoin hän kuitenkin totteli ja läksi. Carinaelta sirkukseen, jonka luona Eurytiuksen puoti oli, ei ollut pitkä matka, joten hän palasi hyvissä ajoin ennen iltaa.
"Nyt ovat tunnussanat hallussani, herra. Ilman niitä emme olisi päässeet sisään. Samalla olen tarkoin ottanut selvää tiestä. Sanoin Eurytiukselle tarvitsevani tunnussanoja ystäviäni varten, sillä itse en kuitenkaan lähde sinne; matka on minulle, vanhalle miehelle, liian pitkä, ja huomenna näen joka tapauksessa suuren apostolin, joka silloin kyllä sanelee minulle kauneimmat kohdat saarnastaan."
"Mitä sanot? Ettetkö tulisi? Sinun täytyy!" huudahti Vinitius.
"Tiedän, että minun täytyy. Mutta peittäydyn huolellisesti viittaani ja kehoitan teitä tekemään samoin. Muuten voisimme pelästyttää linnut."