"Mitä nyt teemme, herra?" kysyi Croton ja seisahtui.

"Odotamme tässä; ehkä joku sentään tulee," vastasi Vinitius. "On parasta ettei kukaan saa nähdä meitä pihamaalla."

Samassa hänen mieleensä muistui, että Chilonin neuvo ehkä voisi olla käytännöllinen. Muutamalla kymmenellä orjalla saattaisi miehittää portin, joka näytti olevan talon ainoa sisäänkäytävä, penkoa kaikki asunnot yhtaikaa ja siten päästä Lygiankin asunnolle. Muutoin kristityt, joita täältä varmaankaan ei puuttunut, voisivat ilmoittaa Lygialle, että häntä etsitään, ja siltä kannalta katsoen saattoi olla vaarallista panna vieraita ihmisiä tiedustelemaan häntä. Vinitius mietti jo, eikö liene parasta lähteä kotiin noutamaan orjia, kun äkkiä esirippu työntyi syrjään ja mies, seula kädessä, likeni suihkukaivoa.

Vinitius tunsi hänet paikalla Ursukseksi.

"Se on lygiläinen!" kuiskasi hän.

"Muserranko siltä luut rikki?"

"Odota."

Ursus ei huomannut heitä, sillä he seisoivat seinän varjossa. Pahaa aavistamatta pisti hän seulansa, joka oli täynnä vihanneksia, vesisäteen alle. Nähtävästi hän, vietettyään koko yön hautausmaalla, aikoi valmistaa niistä suurusta. Saatuaan vihannekset huuhdotuiksi, otti hän märän seulan ja katosi verhon taakse. Croton ja Vinitius hyökkäsivät hänen perässään, luullen tulevansa suoraan Lygian asuntoon.

Mutta he suuresti hämmästyivät, kun näkivät, ettei verho vienytkään asuntoon, vaan toiseen pimeään käytävään, jonka päässä näkyi pieni puutarha, muutama sypressi ja myrttipensas sekä pieni rakennus, pönkitettynä toisen kivimuurin ikkunatonta takaseinää vastaan.

He huomasivat molemmat paikalla, että asianhaarat olivat suotuisat. Pihassa olisi voinut syntyä aika kahakka, kun ihmiset olisivat rientäneet paikalle, mutta pienen rakennuksen yksinäisyys helpotti suuresti puuhaa. Pianhan he tässä suoriutuvat tytön puolustajasta, s.o. Ursuksesta, sitten he kiireesti koppaavat Lygian käsiinsä, ja kun saavat hänet kadulle, niin kyllä tulevat toimeen. Luultavasti ei kukaan heitä vastusta, ja jos joku yrittäisi, niin saisi kuulla, että he ovat korjaamassa haltuunsa Caesarin karannutta panttivankia. Vinitius saattaa siinä tapauksessa ilmoittaa asian vartijoille ja ottaa heidät avukseen.