Chilon rohkaisi siis mieltään ja kysyi:
"Hyvä mies, eikö ystäväni, jalosukuinen Vinitius, lähettänyt noutamaan minua kantotuolilla? Jalkani ovat turvoksissa, en saata astua pitkiä matkoja."
"Ei lähettänyt," vastasi Ursus. "Kyllä meidän täytyy astua jalkaisin."
"Mutta entä jollen minä siihen suostuisi?"
"Suostu pois vain, sillä sinun täytyy lähteä mukaani."
"Lähden, lähden, mutta omasta vapaasta tahdostani. Ei minua kukaan voi pakottaa, sillä olen vapaa mies ja kaupungin prefektin ystävä. Tietäjänä voin sitäpaitsi käyttää hyväkseni muitakin keinoja—voin muuttaa ihmiset puiksi tai eläimiksi. Mutta lähden—lähden! Otan tästä vain lämpöisemmän vaipan ja päähineen, jotteivät tämän kaupunginosan orjat minua tuntisi—muuten he yhtämittaa pysäyttäisivät meidät saadakseen suudella kättäni."
Näin sanottuaan puki hän ylleen toisen viitan ja peitti päänsä leveällä gallialaisella päähineellä, jottei Ursus, heidän päästyään täyteen päivänvaloon, tuntisi hänen kasvonpiirteitään.
"Minne viet minua?" kysyi hän Ursukselta, kun he jo olivat matkalla.
"Tiberin tuolle puolelle."
"En ole vielä ollut Roomassa kuin lyhyen ajan enkä koskaan ole käynyt
Tiberin tuolla puolella, mutta kai sielläkin asuu hyviä ihmisiä."