"En minä rupea sinua ilmiantamaan, mutta varo vartijoita."
"Pelkään Kristusta enkä vartijoita."
"Se on oikein. Mutta murha on suurin kaikista synneistä. Rukoilisin mielelläni puolestasi, mutta en tiedä vaikuttaisiko rukoukseni— ennenkuin olet tehnyt lupauksen, ettet ikinä enää sormesi päälläkään koske kehenkään ihmiseen."
"En minä tahallani sitä murhaa tehnyt," vastasi Ursus.
Mutta Chilon, joka halusi vakuuttaa henkensä kaikkien tapausten varalta, ei lakannut maalaamasta murhaa mustaakin mustemmaksi eikä kehoittamasta Ursusta lupausten tekoon. Hän koetti kyllä urkkia tietoja Vinitiuksestakin, mutta lygiläinen vastasi hänen kysymyksiinsä kovin vastenmielisesti ja aina vain lisäten, että hän Vinitiukselta itseltään saa tarvittavat tiedot. Näistä asioista keskustellen olivat he kulkeneet koko pitkän tien siitä kaupunginosasta, jossa kreikkalainen asui, aina Tiberinpuoleiseen kaupunginosaan, ja saapuneet perille. Chilonin sydän alkoi taasen levottomasti sykkiä. Pelästyksissään luuli hän huomaavansa, että Ursus oli ruvennut katsomaan häntä omituisen nälkäisillä silmillä. "Vähän siitä minulle on hyötyä", puheli hän itsekseen, "jos hän minut surmaa vasten tahtoani. Soisin halpauksen kohtaavan häntä ja kaikkia muita lygiläisiä. Lähetä heihin halpaus, oi Zeus, jos suinkin saatat!" Näin ajatellen kääri hän kireämmin ympärilleen gallialaisen viittansa, mutta huomautti tekevänsä sen suojellakseen itseään kylmältä. He astuivat porttiholvista ensimmäiseen pihaan ja siitä käytävään, joka johti pieneen puutarhaan ja pikku rakennukselle. Siinä Chilon vihdoin äkkiä seisahtui ja virkkoi:
"Anna minun vetää henkeäni, sillä muuten en saa suustani ainoaa sanaa enkä saata jakaa Vinitiukselle vapahtavia neuvoja."
Näin sanottuaan jäi hän seisomaan—sillä vaikka hän kuinka olisi vakuuttanut itselleen, ettei tässä ole mitään vaaraa, tutisivat hänen jalkansa, kun hän ajatteli, että hän nyt seisoo keskellä noiden salaperäisten ihmisten asuntoja, joita hän oli nähnyt Ostrianumissa.
Samassa alkoi pikku rakennuksesta kuulua veisuuta.
"Mitä se on?" kysäsi Chilon kummissaan.
"Sanot olevasi kristitty etkä tiedä, että meillä aina aterian jälkeen on tapana ylistää Vapahtajaamme virsillä, vastasi Ursus.—Miriam poikineen on mahtanut palata kotiin. Ehkä apostolikin on siellä, sillä hän käy joka päivä tervehtimässä leskeä ja Crispusta."