"Anna, herra, kirje! anna kirje!"
Hän tempasi Vinitiuksen käsistä taulun, kumarsi kristityille ja sairaalle ja karkasi seinää myöten hiipien ovelle.
Pimeällä pihalla nosti kauhu taasen hänen hiuksensa pystyyn, sillä hän oli varma, että Ursus karkaa hänen kimppuunsa ja tappaa hänet yön turvissa. Hän olisi tahtonut paeta niin kauas kuin suinkin, mutta jalat eivät totelleet häntä, ja hetkisen perästä kävivät ne aivan hervottomiksi, sillä Ursus ilmestyi todella hänen rinnalleen.
Chilon heittäytyi kasvoilleen maahan ja alkoi vaikeroida:
"Urbanus… Kristuksen nimeen…"
Mutta Urbanus sanoi:
"Älä pelkää. Apostoli käski minun ohjata sinut portille, jottet eksyisi pimeässä. Jos olet väsyksissä, saatan sinut kotiin."
Chilon nosti päätään.
"Mitä sanot? mitä!… Etkö tapa minua?"
"En! en tapa sinua, ja jos olen pidellyt sinua liian kovasti tai vääntänyt luitasi, niin anna minulle anteeksi."