"Kunhan saisin vähän viiniä, niin se minua lämmittäisi," puhui hän, ja hampaat kalisivat hänen suussaan. "Sitten olisin valmis lähtemään vaikkapa Isoon Kreikkaan."
Jonkun ajan kuluttua oli hän päässyt niin voimiinsa, että he saattoivat lähteä. Matka oli pitkä, sillä Linus, kuten suurin osa kristittyjä, asui Tiberin takana, likellä Miriamin asuntoa. Vihdoin Chilon osoitti Vinitiukselle pienen rakennuksen, jota muuri ympäröi ja joka oli kokonaan murattiköynnöksen peitossa.
"Tuolla, herra," sanoi hän.
"Hyvä on," vastasi Vinitius. "Nyt saat lähteä tiehesi, mutta kuule ensin mitä sinulle sanon: unohda mitä olet kuullut, unohda missä Miriam, Pietari ja Glaucus asuvat, unohda myöskin tämä talo ja kaikki kristityt. Joka kuukausi saat tulla minun talolleni, niin vapautettuni Demas antaa sinulle kaksi kultarahaa. Mutta jos vielä vakoilet kristittyjä, niin ruoskitan sinut tai annan sinut kaupunginprefektin käsiin."
Chilon kumarsi ja lausui:
"Unohdan."
Mutta tuskin oli Vinitius kadonnut kadun kulman taakse, kun Chilon rupesi heristelemään hänelle nyrkkiään ja huusi:
"Kautta Aten ja Raivotarten! en aio unohtaa!"
Samassa hän taasen meni tainnoksiin.