Vinitius läksi suoraa päätä taloon, jossa Miriam asui. Portilla tapasi hän Nazariuksen, joka kovin hämmästyi hänet nähdessään, mutta Vinitius tervehti häntä ystävällisesti ja pyysi häntä näyttämään missä hänen äitinsä asui.
Siellä hän, paitsi Miriamia, tapasi Pietarin, Glaucuksen, Crispuksen ja
Paavali Tarsolaisen, joka hiljan oli palannut Fregellaesta. Kun nuori
tribuuni astui huoneeseen, kuvastui hämmästys kaikkien kasvoilla, mutta
Vinitius lausui:
"Tervehdän teitä Kristuksen nimessä, jota palvelette."
"Ylistetty olkoon hänen nimensä iankaikkisesti."
"Olen nähnyt miten siveää elämää te vietätte ja saanut kokea teidän hyvyyttänne, tulen sentähden ystävänä luoksenne."
"Mekin tervehdimme sinua ystävänä," vastasi Pietari. "Istu, herra, ja ja'a kanssamme ateriamme."
"Istun pöytäänne ja ja'an kanssanne aterianne, mutta kuulkaa minua ensin, sinä Pietari ja sinä Paavali Tarsolainen, jotta olisitte vakuutetut vilpittömyydestäni. Tiedän missä Lygia on, sillä minä kävin Linuksen talolla, joka on likellä tätä asuntoa. Caesar on antanut minulle Lygian, ja talossani on viisisataa orjaa. Olisin helposti voinut piirittää hänen piilopaikkansa ja anastaa hänet itselleni, mutta en ole sitä tehnyt enkä aio sitä tehdä."
"Siitä on Jumala antava sinulle siunauksensa ja puhdistava sydämesi," lausui Pietari.
"Kiitän sinua, mutta kuulkaa minua vieläkin: en ole tehnyt sitä, vaikka olen elänyt kärsimyksessä ja ikävässä. Jollen olisi teihin tutustunut, olisin empimättä ryöstänyt hänet ja pitänyt hänet luonani väkivallalla, mutta teidän siveytenne ja oppinne, vaikken sitä tunnusta, on jollakin lailla muuttanut minun mieleni, enkä minä enää saata harjoittaa väkivaltaa. En minä itsekään tiedä, miten se on tapahtunut—sen vain tiedän, että niin on. Tulen nyt teidän luoksenne, koska lienette Lygian isän ja äidin sijaisina, ja sanon teille: antakaa hänet minulle vaimoksi, ja minä vannon teille, etten estä häntä palvelemasta Kristusta, vaan päinvastoin itsekin aion ruveta oppimaan kristinuskoa."
Hän oli puhunut pystyssä päin ja varmalla äänellä, vaikka hänen mielensä oli niin kuohuksissaan, että jalat vapisivat juovikkaan puvun alla. Hänen sanojaan seurasi syvä äänettömyys, ja hän rupesi pian taasen puhumaan ikäänkuin estääkseen heitä antamasta epäsuotuisaa vastausta.