"Käske Ursuksen mennä Auluksen taloon, koota vaatteesi ja lapsuudenaikaiset leikkikalusi ja tuoda ne minulle."
Lygian posket rupesivat hohtamaan kuin ruusu tai aamurusko.
"Tapa määrää toisin," sanoi hän.
"Tiedän. Pronuba [vaimo, joka saattoi morsianta ja joka hänelle neuvoi vaimon velvollisuudet] ne tavallisesti tuo vasta häiden jälkeen, mutta tee se minun mielikseni. Vien ne huvilaani Antiumiin ja muistelen sinua siellä."
Hän pani kädet ristiin ja rupesi pyytämään kuin lapsi:
"Pomponia palaa näinä päivinä. Tee se, jumalattareni, tee se, rakkaani!"
"Tehköön Pomponia niinkuin itse tahtoo," vastasi Lygia, ja »pronubaa» mainitessa kävivät hänen poskensa vieläkin heloittavammiksi.
He vaikenivat, sillä rakkaus täytti heidän rintansa niin, että he tuskin saivat hengitetyksi. Lygia nojasi olkapäätään sypressin runkoon, ja puun varjossa näyttivät hänen kasvonsa aivan vaaleilta. Hänen silmänsä olivat alas painetut, ja hänen rintansa nousi ja laski kiivaasti hengityksestä. Vinitiuksenkin kasvot olivat käyneet aivan kalpeiksi. Illan hiljaisuudessa kuulivat he omien sydäntensä lyönnit, ja piha sypresseineen, myrttipensaineen ja lehtimajoineen muuttui heidän silmissään rakkauden puutarhaksi.
Mutta Miriam astui nyt ovelle ja pyysi heitä ilta-aterialle. He istuutuivat apostolien väliin, ja nämä katselivat lempein silmin nuorta polvea, jonka huoleksi heidän kuoltuaan oli tuleva uuden opin siemenen kylväminen.
Pietari mursi ja siunasi leivän. Kaikkien aterioitsevien kasvoista loisti rauha, ja ääretön onni tuntui täyttävän koko huoneen.