Petroniusta huvitti suuresti pelkkä ajatus, että hän antautuisi tunnustamaan galilealaisten kalastajien oppia, ja hän rupesi itsekseen hyräilemään:

»Myrttiin vihriään miekkani kiedon,
Harmodion ja Aristogeitonin jälkeen…»

Samassa hän sentään lakkasi, sillä palvelija tuli ilmoittamaan, että
Eunike oli saapunut.

Hänen tultuaan asetuttiin aterialle, ja sen aikana esittivät sitransoittajat muutamia lauluja. Vinitius kertoi Petroniukselle, että Chilon oli käynyt hänen luonaan ja että juuri kun kreikkalaista ruoskittiin, hänen päähänsä oli pälkähtänyt tuuma lähteä suoraa päätä apostolin puheille.

Petronius, jota taasen oli alkanut unettaa, laski käden otsalleen ja virkkoi:

"Tuuma oli hyvä, koska kerran siitä on ollut hyviä tuloksia. Mutta Chilonille olisin minä sinun sijassasi antanut viisi kultakappaletta enkä selkäsaunaa. Jos taas välttämättömästi tahdoit häntä ruoskittaa, niin olisit ruoskittanut oikein perinpohjin, sillä kuka tietää, eivätkö senaattorit vielä aikoinaan kumartele hänen edessään niinkuin nyt kumartavat ritarillemme Suutari-Vatiniukselle. Hyvää yötä."

Petronius ja Eunike ottivat seppeleen päästään ja läksivät kotiin, mutta heidän mentyään läksi Vinitius kirjastoonsa ja kirjoitti Lygialle seuraavan kirjeen:

»Kun sinä, jumalattareni, aamulla avaat ihanat silmäsi, niin sanokoon tämä kirje sinulle: hyvää huomenta! Sentähden tahdon kirjoittaa tänään, vaikka huomenna saan sinut nähdä. Ylihuomenna lähtee Caesar Antiumiin, ja voi kauhistus! minun täytyy lähteä mukaan. Kuten jo sanoin sinulle, tuottaisi tottelemattomuus kuoleman, ja nyt ei minulla olisi voimaa kuolla. Mutta jos sinä tahdot toisin, niin kirjoita sananen, ja minä jään tänne. Petronius saa sitten käyttää kykyään ja torjua vaarat pääni päältä. Tänään minä onneni huumauksessa annoin lahjoja kaikille orjilleni ja ne, jotka ovat palvelleet talossa kaksikymmentä vuotta, vien huomenna pretorin luo ja teen heidät vapaiksi. Sinun, armaani, täytyy kiittää minua, sillä luulen toimineeni sinun lempeän oppisi mukaisesti. Olen tehnyt sen sinun tähtesi. Sanon heille huomenna, että heidän on vapaudestaan kiittäminen sinua, sillä tahdon, että he olisivat sinulle kiitolliset ja että he ylistäisivät sinun nimeäsi. Sen sijaan minä itse puolestani nyt antaudun sinun ja onnen orjaksi, ja suokoon Jumala, etten koskaan pääsisi vapaaksi siitä orjuudesta. Kirottu olkoon Antium ja koko Vaskiparran matka. Iloitsen sentään siitä, etten ole yhtä viisas kuin Petronius, sillä silloin minun ehkä täytyisi lähteä Akaiaankin. Eron aikana tahdon lohduttaa mieltäni suloisella muistollasi. Ja kun vain suinkin voin riistäytyä irti, istuudun hevosen selkään ja karautan Roomaan, jotta minun silmäni saisivat sinut nähdä ja korvani kuulla suloisen äänesi. Kun en itse voi tulla, lähetän orjani viemään kirjettä ja noutamaan tietoja sinusta. Tervehdin sinua, jumalattareni, ja syleilen jalkojasi. Älä suutu siitä, että sanon sinua jumalattareksi. Jos kiellät, tottelen. Mutta tänään en keksi muuta nimeä. Lähetän sinulle tervehdyksen tulevasta kodistasi—koko sydämestäni.»

KOLMASKYMMENESKUUDES LUKU.

Koko Rooma tiesi, että Caesar matkalla tahtoi poiketa ostamaan Ostiaa tai oikeastaan maailman suurinta laivaa, joka hiljan oli tuonut jyviä Aleksandriasta ja jonka sieltä piti Via Littoralista pitkin lähteä Antiumiin. Tarpeellisiin toimenpiteisiin oli ryhdytty jo monta päivää sitten. Sentähden oli ihmisvirta varhaisesta aamusta alkaen yhtämittaa liikkunut Porta Ostiensista kohti. Siinä oli kaupungin roskaväki ja ihmisiä kaikista maailman kansallisuuksista, ihmisiä, jotka tahtoivat pitää hauskaa ja katsella Caesarin seuruetta, sillä Rooman kansa ei koskaan saanut siitä näytelmästä tarpeekseen. Tie Antiumiin ei ollut pitkä eikä vaivaloinen, ja itse kaupunki oli täynnä mitä ihanimpia palatseja ja huviloita, joissa oli toteutettu kaikki mahdolliset mukavuuden vaatimukset ja joissa vallitsi sitäpaitsi mitä loistavin ylellisyys. Siitä huolimatta oli Caesarin tapana ottaa mukaansa matkalle kaikenlaisia mieli-esineitään, alkaen soittokoneista ja taloustarpeista veistokuviin ja mosaikkeihin. Ne otettiin mukaan silloinkin, kun hän aikoi viipyä vain vähän aikaa lepäämässä tai vahvistumassa, Sentähden tarvitsi hän myös joka matkaa varten laumoittain palvelijoita, puhumattakaan pretoriani-sotamiehistä ja augustianeista, joista viimemainitutkin puolestaan kuljettivat mukanaan suuria palvelijajoukkoja. Matkapäivän aamuna varhain ajoivat päivettyneet pukinnahkaisiin jalkineihin puetut paimenet viisisataa aasintammaa Campanialta Porta Ostiensiksen läpi. Poppaean piti näet aamulla, Antiumiin saavuttuaan, saada tapansa mukaan kylpeä niiden maidossa. Nauraen ja pilapuheita lasketellen katseli katuyleisö aasien pitkiä korvia, jotka lupsottelivat tomupilvien seassa, ja kuunteli huvikseen piiskanläiskettä ja paimenten villejä huutoja. Aasien kadottua näkymättömiin karkasi tielle poikalauma, joka huolellisesti puhdisti tien ja sitten sirotteli sille kukkasia ja pinjanneuloja. Ihmisjoukko toisteli kehuen, että koko tie Antiumiin asti peitetään kukkasilla, joita on keräilty yksityisten puutarhoista ja ostettu kalliilla rahalla kauppiailta Porta Mugioniksen luona. Jota pitemmälle päivä joutui, sitä enemmän ihmistungos kasvoi. Toiset olivat tuoneet tien vierille koko perheensä. Ajankuluksi asettelivat he eväitänsä kiville, joista piti rakennettaman uutta temppeliä Cerekselle, ja söivät aamiaisensa siinä taivasalla. Pitempimatkaisiakin oli joukoittain saapunut paikalle. Juteltiin Caesarin matkasta, hänen entisistä matkoistaan ja matkoista yleensä. Merimiehet ja entiset sotilaat kertoivat kummia asioita maista, joista he kaukaisilla matkoillaan olivat kuulleet puhuttavan ja joita ei yksikään roomalainen silmä vielä ollut nähnyt. Kaupunkilaiset, jotka eivät ikinä olleet käyneet Via Appiaa etempänä, kuuntelivat kummissaan Intian ja Arapian ihmeistä, Britanniaa ympäröivistä saarista, joista eräälläkin särkällä Briarius oli ottanut vangiksi nukkuvan Saturnuksen ja jolla asui henkiä, hyperborealaisten maista, sumuisista meristä ja valtameren vingunnasta ja ulvonnasta, kun laskeva aurinko tipahtaa niiden vesisyvyyksiin. Roskaväki uskoi kaikki nämä jutut tosiksi—eihän se kumma ollut, kun sellaisetkin miehet kuin Plinius ja Tacitus niihin uskoivat. Juteltiin myöskin laivasta, jota Caesarin piti käydä katsomassa, että se oli tuonut vehnää kahdeksi vuodeksi, neljäsataa matkustajaa, kaikenlaisia varustuksia ja paljon petoeläimiä, joita tarvittiin kesäisiin kilpaleikkeihin. Joukossa vallitsi mitä tyytyväisin mieliala, kun se ajatteli Caesariaan, joka ei ainoastaan elättänyt kansaansa vaan vielä piti huolta sen huvituksista. Kaikki varustautuivat tervehtimään häntä suurella innostuksella.