"Vinitius, sotatribuni ja augustiani! Vastaa henkesi uhalla!"
"Tulipalo sai alkunsa myymälöistä Suuren Sirkuksen luona. Kun meidät lähetettiin, oli kaupungin keskiosa jo tulessa."
"Entä Tiberin-takainen puoli?"
"Tuli ei vielä silloin ollut ehtinyt sinne, mutta vastustamattomalla voimalla se levisi uusiin kaupunginosiin. Ihmiset tukehtuvat kuumuuteen ja savuun. Pelastus on aivan mahdoton."
Samassa tuotiin Vinitiukselle uusi hevonen. Nuori tribuni hyppäsi sen selkään ja riensi eteenpäin.
Hän ratsasti Albanumiin päin, jättäen Alba-Longan ihanine järvineen oikealle. Arician tie kulki vuoren juurta pitkin, ja vuori peitti sekä näköalan edestäpäin että Albanumin, joka oli sen toisella puolella. Vinitius tiesi kuitenkin, että hän harjalle päästyään näkee sekä Bovilten että Ustrinumin, joissa kaupungeissa uudet hevoset häntä odottavat, ja Rooman. Albanumista alkaen on nimittäin maa molemmin puolin Appian tietä tasaista, matalaa Campaniaa, jolla ainoastaan vesijohtokaaret kulkevat eikä mikään peitä näköalaa.
"Vuoren harjalta näen liekit," mietti Vinitius.
Ja hän rupesi taasen kannustamaan hevostaan.
Mutta ennenkuin hän ehti vuoren harjalle, toi tuuli savun hajua hänen sieramiinsa.
Samassa alkoi vuoren huipulle valua kultaista hohdetta.