Yhä kirkastuvin kasvoin kuunteli Lygia näitä sanoja. He olivat todella kaikki eläneet ainaisessa pelossa ja epävarmuudessa, ensinnä juutalaisten vainojen tähden, sitten tulipalon ja kaikkinaisesta kurjuudesta johtuvan sekasorron takia. Muutto rauhaisaan Siciliaan olisi tehnyt lopun kaikesta levottomuudesta ja samalla aloittanut uuden onnen aikakauden heidän elämässään. Jos Vinitius olisi tahtonut ottaa mukaansa yksin Lygian, olisi tyttö varmaan voittanut kiusauksen, sillä ei hän olisi suostunut heittämään apostoli Pietaria ja Linusta, mutta olihan Vinitius sanonut: »Lähtekää mukaani! Minun maani ovat teidän maitanne, minun taloni teidän talojanne!»
Lygia painui suutelemaan Vinitiuksen kättä kuuliaisuutensa merkiksi ja lausui:
"Sinun kotilietesi on minun kotilieteni."
Samassa häntä sentään rupesi hävettämään, että hän oli lausunut sanat, jotka morsian roomalaisen tavan mukaan lausui vasta häissä. Hänen poskensa alkoivat hehkua ja hän seisoi siinä tulen valossa pää alas painuneena, hämillään ja peläten, että hänen sanansa tulkittaisiin väärin.
Mutta Vinitiuksen katseessa kuvastui ainoastaan rajaton hellyys. Vihdoin hän kääntyi Pietarin puoleen ja puhkesi puhumaan:
"Rooma palaa Caesarin käskystä. Hän valitti jo Antiumissa, ettei hän koskaan ollut nähnyt suurta tulipaloa. Mutta koskei hän kavahtanut tekemästä sellaista rikosta, niin ajatelkaa, mitä vielä saattaa tapahtua! Kuka takaa, ettei hän, saatuaan kootuksi sotajoukot, käske surmata asukkaita. Kuka tietää, keitä kaikkia tuomitaan kuolemaan, kuka tietää, eikö tulipalon kauhuja seuraa kansalaissota, murhat ja nälkä? Suojelkaa siis omaa elämäänne ja suojelkaamme Lygiaa. Siellä saatatte rauhassa odottaa kunnes myrsky on mennyt ohitse, ja sitten palaatte taasen kylvämään siementänne."
Samassa alkoi, ikäänkuin Vinitiuksen sanojen vahvistukseksi, ulkoa, Vaticanuksen kentältä päin, kuulua kaukaisia, rajuja, kammottavia huutoja. Kivenhakkaaja, mökin omistaja, palasi myöskin kotiin, sulki kiireesti oven ja puhkesi puhumaan:
"Ihmiset surmaavat toisiaan Circus Neron luona. Orjat ja miekkailijat ovat hyökänneet porvarien kimppuun."
"Kuuletteko!" huudahti Vinitius.
"Mitta täyttyy," lausui apostoli, "ja onnettomuudet ovat olevat äärettömät niinkuin meri."