"Salli minun huomauttaa, oi jumalallinen, ettei sinun tarvitse säilyttää puolellasi kuin muutamia roomalaisia, niin koko Rooma on puolellasi," lausui Petronius hymyillen.
Mutta Nero puhkesi valittamaan:
"Mitä minä välitän Roomasta ja roomalaisista! Akaiassa minua toteltaisiin. Täällä minua vaanii petos. Kaikki luopuvat minusta, kaikki te valmistutte pettämään minua! Kyllä minä tiedän, kyllä minä tiedän!… Te ette välitä siitä, miten tulevat vuosisadat teitä tuomitsevat, kun petitte sellaisen taiteilijan kuin minä."
Äkkiä hän iski nyrkillä otsaansa ja huusi:
"Mutta todellakin!… Nämä huolet saattavat minut kokonaan unohtamaan kuka olen."
Ja näin sanottuaan kääntyi hän Petroniuksen puoleen, ja hänen kasvonsa olivat kokonaan kirkastuneet.
"Petronius," lausui hän, "kansa on vimmoissaan, mutta jos minä ottaisin käteeni luutun ja lähtisin Mars-kentälle, jos siellä laulaisin kansalle saman laulun, jonka tulipalon aikana lauloin teille, niin etkö luule, että lauluni vaikuttaisi kuten Orpheuksen laulu villeihin petoihin?"
Tullius Senecio, joka halusi päästä Antiumista palaavien orjattariensa luokse ja joka jo aikoja sitten oli kyllästynyt keskusteluun, puuttui nyt puheeseen.
"Epäilemättä, Caesar, jos kansa vain antaa sinun päästä alkuun."
"Lähtekäämme Hellaaseen!" huudahti Nero tyytymättömänä.