"Oi, kuolematon! Sinä olet minun lakini: sitä lakia ovat kristityt herjanneet ja sentähden minä heitä vihaan."
"Mitä sinä tiedät kristityistä?"
"Sallitko minun itkeä, jumalallinen?"
"En," vastasi Nero, "se on niin ikävää."
"Olet kolmin kerroin oikeassa, sillä silmät, jotka sinut ovat nähneet, eivät ikinä enää saa vuodattaa kyyneliä. Herra, varjele minua vihollisistani."
"Puhu kristityistä," huomautti Poppaea malttamattomasti.
"Tapahtukoon niinkuin sinä tahdot, oi Isis," vastasi Chilon. "Hamasta nuoruudestani olen uhrannut elämäni filosofialle ja etsinyt totuutta. Olen etsinyt sitä vanhojen, jumalallisten viisasten teoksista, Atenan Akademiasta ja Aleksandrian Serapeumista. Kuultuani puhuttavan kristityistä arvelin, että he muodostavat jonkun uuden koulun, josta mahdollisesti saatan löytää muutamia totuuden siemeniä. Tutustuin siis heihin—onnettomuudekseni! Ensimäinen kristitty, jonka seuraan ilkeä kohtalo minut liitti, oli muuan Glaucus, parantaja Napolista. Häneltä sain vähitellen tietää, että he kunnioittavat erästä Kristusta, joka oli luvannut hävittää maailmasta kaikki ihmiset ja kaupungit, mutta säästää heidät, jos he auttaisivat häntä hävittämään Deukalionin lapset. Sentähden, oi herra, he vihaavat ihmisiä, sentähden he myrkyttävät kaivot, sentähden he kokouksissaan kiroilevat Roomaa ja kaikkia temppelejä, joissa meidän jumaliamme palvellaan. Kristus ristiinnaulittiin, mutta antoi heille lupauksen, että kun Rooma on tulella hävitetty, niin hän toisen kerran palajaa maailmaan—ja antaa heille maailman herrauden…"
"Nyt kansa kyllä ymmärtää, minkätähden Rooma paloi," keskeytti
Tigellinus.
"Monet sen jo ymmärtävät, herra, sillä minä kuljen puutarhoissa ja Mars-kentällä opettamassa. Mutta jos tahdotte kuunnella minua loppuun asti, niin ymmärrätte, mistä syystä minä tahdon heille kostoa. Parantaja Glaucus ei alussa ilmoittanut minulle, että hänen oppinsa käski vihaamaan ihmisiä. Päinvastoin! Hän sanoi, että Kristus on hyvä jumala ja että hänen oppinsa perusteena on rakkaus. Hellä sydämeni ei saattanut vastustaa sellaista totuutta. Rupesin rakastamaan Glaucusta ja luottamaan häneen. Jaoin hänen kanssaan jok'ikisen leipäpalaseni, jokaisen rahakolikkoni, ja tiedätkö, herra, kuinka hän minut palkitsi? Matkalla Napolista Roomaan iski hän minua veitsellä rintaan, ja vaimoni, nuoren, kauniin Berenikeni hän möi orjakauppiaille. Jos Sofokles tietäisi tekoni … mutta mitä minä puhunkaan! kuunteleehan minua se, joka on parempi kuin Sofokles."
"Mies-raukka!" huudahti Poppaea.