"Hän palasi hetki sitten, herra," vastasi orja.
"Hän siis ei ole saanut Lygiaa pelastetuksi!" ajatteli Petronius.
Hän viskasi togan yltään ja karkasi atriumiin. Vinitius istui siellä kolmijalalla, pää käsien varassa ja painuneena polvien tasalle. Askelten liketessä hän kohotti kivettyneitä kasvojaan, ja vain hänen silmänsä loistivat kuin kuumesairaan.
"Tulitko liian myöhään?" kysyi Petronius.
"Tulin. Hänet oli vangittu ennen puoltapäivää."
Syntyi hetkisen äänettömyys.
"Oletko sinä nähnyt häntä?"
"Olen."
"Missä hän on?"
"Mamertilaisessa vankilassa."