Petronius säpsähti ja loi Vinitiukseen kysyvän katseen.
Vinitius ymmärsi, mitä hän tarkoitti.
"Ei," vastasi hän. "Ei häntä toki viskattu Tullianumiin [Vankilan syvin, maanalainen osa, jonka katossa oli yksi ainoa aukko. Siellä kuoli Jugurta aikoinaan nälkään.] eikä edes keskimäiseenkään vankihuoneeseen. Lahjoin vartijan ja hän antoi hänelle huoneensa. Ursus asettui kynnykselle häntä vartioimaan."
"Miksei Ursus puolustanut häntä?"
"Oli lähetetty viisikymmentä pretoriania häntä noutamaan. Sitäpaitsi
Linus kielsi häntä."
"Entä Linus?"
"Linus on kuolemaisillaan. Siksi ei häntä otettu."
"Mitä nyt aiot tehdä?"
"Vapauttaa hänet tai kuolla yhdessä hänen kanssaan. Minäkin uskon
Kristukseen."
Vinitius puhui tyynesti, mutta hänen äänessään ilmeni sellainen tuska, että sääli karmi Petroniuksen sydäntä.