"Kyllä minä sinut ymmärrän," sanoi hän, "mutta miten sinä aiot hänet pelastaa?"
"Lahjoin vartijat, ensinnäkin, jotta he varjelisivat hänet häpeästä, ja toiseksi, jotteivät he estäisi häntä pakenemasta."
"Koska hänen pakonsa sitten tapahtuisi?"
"He sanoivat, etteivät nyt heti saata antaa häntä minulle, koska he pelkäävät vastuunalaisuutta. Mutta kun vankilat tulevat väkeä täyteen, käy vankien silmälläpito vaikeammaksi, ja silloin he luovuttavat hänet minulle. Se onkin viimeinen keino! Mutta pelasta sinä hänet ja minut! Olethan Caesarin ystävä. Hän itse Lygian minulle antoi. Mene hänen luokseen ja pelasta minut."
Petronius ei vastannut mitään, kutsui ainoastaan orjan paikalle ja käski hänen tuoda kaksi tummaa viittaa ja kaksi miekkaa. Sitten hän kääntyi Vinitiuksen puoleen.
"Matkalla kerron sinulle kaikki," virkkoi hän. "Kääriydy nyt ensi työksesi viittaan ja ota miekka, niin lähdemme vankilaan. Anna vartijoille satatuhatta sestertsiä, anna kaksin verroin, anna vaikka viisi kertaa enemmän, kunhan he paikalla luovuttavat sinulle Lygian. Muutoin on näet myöhäistä."
"Lähtekäämme," sanoi Vinitius.
Hetkisen perästä he molemmat olivat kadulla.
"Kuule nyt, mitä sanon," virkkoi Petronius. "En tahtonut tuhlata aikaa hukkaan. Olen tänään joutunut epäsuosioon. Oma elämäni riippuu hiuskarvan päässä ja sentähden en vähääkään saata vaikuttaa Caesariin. Uskonpa, että Caesar toimisi aivan vastoin pyyntöäni—valitettavasti! Luuletko, että minä olisin kehoittanut sinua pakenemaan Lygian kanssa ja vapauttamaan hänet, jolleivät asiat olisi olleet tällä kannalla? Vähät siitä, vaikka hänen vihansa kohtaisi minua, kunhan vain sinun olisi onnistunut paeta! Mutta aivan varmaan hän tänään olisi valmiimpi suostumaan sinun pyyntöösi kuin minun pyyntööni. Älä sentään luota siihen. Ryöstä tyttö vankilasta ja pakene hänen kanssaan! Sinulla ei ole muuta neuvoa. Jollei tuuma onnistu, koetan keksiä uusia keinoja. Tiedä kuitenkin, ettei Lygia ole suljettu vankilaan yksin kristinuskon takia. Poppaean viha uhkaa sekä sinua että häntä. Muistatko, että loukkasit Augustaa ja hylkäsit hänet? Hän tietää, että sinä teit sen Lygian tähden, jota hän on vihannut ensi näkemästä asti ja jonka hän jo koetti tuhota syyttämällä häntä lapsensa noitumisesta. Kaikissa näissä koukuissa piilee Poppaean vaikutus! Tai kuinka muuten olisi selitettävissä, että juuri Lygia ensinnä vangittiin? Kuka heille olisi voinut osoittaa Linuksen talon? Minä vakuutan sinulle, että Lygiaa jo kauan on vakoiltu! Tiedän, että kidutan sieluasi ja että riistän sinulta viimeisen toivon kipinän, mutta teen sen tahallani, sillä jollet sinä pelasta häntä ennenkuin Poppaea ja Nero saavat tietää aikeesi, olette molemmat surman omat."
"Olet oikeassa! Minä ymmärrän!" vastasi Vinitius kolkosti.