"Voi meitä, voi meitä, Herra! Sinä olet Jumala! miksi sallit tämän tapahtua, miksi kuolit, miksi kidutat meidän sydämiämme, jotka uskoivat, että Sinun valtakuntasi lähestyisi?…"
"…Mutta kolmantena päivänä hän, Herramme ja Jumalamme, nousi kuolleista ja oli meidän keskellämme, kunnes hän suurella kunnialla meni valtakuntaansa… Mutta me, saatuamme tuta uskomme heikkouden, voimistuimme sydämissämme ja kylvimme Hänen siementään…"
* * * * *
Nyt hän kääntyi sinne päin, mistä valitukset ensinnä olivat kuuluneet, ja hänen äänensä oli jo voimakkaampi, kun hän lausui:
"Miksi te valitatte?… Jumala itse antoi itsensä kärsimykseen ja kuolemaan, mutta te tahdotte, että Hän teitä säästäisi. Oi te heikkouskoiset! ettekö te ole ymmärtäneet Hänen oppiansa, eikö hän ole luvannut teille muuta kuin tämän elämän? Nyt hän tulee teidän luoksenne ja puhuu teille: 'seuratkaa minua!' Hän nostaa teidät luokseen, mutta te käytte kiinni maan pintaan ja huudatte: Herra, pelasta meidät!' Tomu olen minä Jumalan edessä, mutta teidän edessänne olen Jumalan apostoli ja Hänen sijaisenaan sanon teille Kristuksen nimeen: ei odota teitä kuolema, vaan elämä, ei kyyneleet ja valitukset, vaan ylistyslaulut, ei orjuus, vaan herraus! Minä, Jumalan apostoli, sanon sinulle, leski: sinun poikasi ei kuole, vaan menee kunniaan ja iankaikkiseen elämään, ja sinä tulet elämään yhdessä hänen kanssaan. Sinulle, isä, jonka viattoman tyttären pyövelit häpäisivät, vakuutan, että olet tapaava hänet valkeampana Hebronin liljoja! Teille, äidit, jotka he riistävät orvoilta, teille, jotka kadotatte isänne, teille, jotka valitatte, teille, joitten täytyy nähdä rakkaittenne kuolevan, teille, jotka olette surulliset, huolestuneet ja onnettomat, ja teille, joitten tulee kuolla Kristuksen nimeen, sanon, että te heräätte niinkuin unesta iankaikkiseen elämään ja niinkuin yöstä Jumalan aamunkoittoon. Pudotkoon Kristuksen nimessä kaihi silmiltänne ja tulkoon sydämiinne valkeus."
Näin lausuttuaan nosti hän ikäänkuin käskien kätensä, mutta he tunsivat uuden veren virtaavan suoniinsa ja ikäänkuin väristyksen karkaavan luihinsa, sillä heidän edessään ei enää seisonut raihnas, huolten painama vanhus, vaan väkevä, joka riisti hengen heidän rinnoistaan ja nosti sen tomusta ja tuskasta korkeuteen.
"Amen!" huusivat useat äänet.
Mutta hänen silmiensä loisto kävi yhä kirkkaammaksi ja hänestä virtasi voimaa, majesteettia ja pyhyyttä. Päät taipuivat hänen edessään, ja kun amen-huuto oli vaiennut, jatkoi hän:
"Te kylvätte kyynelillä, että te ilolla saisitte niittää. Miksi te surette tämän maailman pahuutta? Maata, Roomaa, kaupungin muureja hallitsee Herra, joka asuu teissä. Kivet ovat kostuvat kyynelistä, veri on kasteleva hiekan ja teidän ruumiinne ovat täyttävät notkot, mutta minä sanon teille: te olette voittajat! Herra on tuleva rankaisemaan tätä rikosten, pimeyden ja ylpeyden kaupunkia, ja katso, te olette Hänen legionansa! Ja niinkuin Hän itse kärsimyksillään ja verellään on ostanut maailman vapaaksi synneistä, niin Hän tahtoo, että tekin kärsimyksillänne ja verellänne ostaisitte tämän vääryyden pesän vapaaksi synneistä!… Sen Hän teille julistaa minun suuni kautta."
Hän levitti kätensä ja loi silmänsä taivasta kohti. Mutta heidän sydämensä ikäänkuin lakkasivat sykkimästä, sillä he tunsivat, että hänen silmänsä näkevät jotakin, jota eivät heidän kuolevaiset silmänsä taida nähdä.