"Saat kirjoittaa öisin. Rukoile innostusta Dianalta. Onhan hän Apollon sisar."
Chilonin pää painui alas ja hän loi ilkeän katseen läsnäoleviin, jotka taasen purskahtivat nauruun. Mutta Caesar kääntyi Senecion ja Sullius Nerulinuksen puoleen ja virkkoi:
"Ajatelkaa, että tuskin puolet tämän päivän osalle määrättyjä kristittyjä saatiin pois tieltä."
Vanha Aquilus Regulus, joka oli erittäin tarkka tuntija kaikissa amfiteatteria koskevissa asioissa, mietti hetkisen ja huomautti sitten:
"Ne näytännöt, joissa ihmiset esiintyvät sine armis et sine arte, kestävät aivan yhtä kauan, mutta eivät ole laisinkaan niin huvittavat."
"Käsken tästälähin antaa heille aseita," vastasi Nero.
Taikauskoinen Vestinus heräsi äkkiä mietteistään ja kysäisi salaperäisellä äänellä:
"Huomasitteko, että he kuollessaan näkivät jotakin? He katselevat ylöspäin ja heittävät henkensä ikäänkuin ilman tuskaa. Olen varma siitä, että he näkivät jotakin."
Tämän lausuttuaan loi hän katseensa amfiteatterin aukkoa kohti, jonka päälle yö jo oli levittänyt tähtien täyttämän »velariuminsa». Toiset nauroivat häntä ja tekivät pilaa kristittyjen näyistä kuoleman hetkillä. Samassa antoi Caesar merkin orjilleen, jotka kantoivat soihtuja, ja jätti sirkuksen. Häntä seurasivat vestalittaret, senaattorit, virkamiehet ja augustianit.
Yö oli kirkas ja lämmin. Sirkuksen ympärillä kierteli vielä uteliaita ihmisjoukkoja, odotellen Caesarin tuloa, mutta joukossa vallitsi synkkä mieliala. Kaikki vaikenivat. Siellä täällä yritti joku taputtaa käsiään, mutta herkesi samassa. »Spoliariumista» kuljetettiin yhä narisevilla rattailla kristittyjen verisiä jäännöksiä.