Petronius ja Vinitius olivat olleet vaiti koko kotimatkan. Vasta kun he saapuivat aivan likelle huvilaa, kysyi Petronius:
"Oletko ajatellut, mitä sinulle sanoin?"
"Olen kyllä," vastasi Vinitius.
"Uskotko, että kysymys on nyt minullekin erinomaisen tärkeä. Minun täytyy hänet pelastaa Caesarin ja Tigellinuksen uhallakin. Me käymme taistelua, jossa minä olen päättänyt voittaa, me pelaamme peliä, joka minun täytyy voittaa, vaikkapa henkeni menisi… Tämäkin päivä on ollut omiaan vahvistamaan päätöstäni."
"Palkitkoon Kristus hyvyytesi!"
"Saatpa nähdä."
Keskustelun aikana olivat he saapuneet huvilan eteen ja astuivat nyt kantotuolista. Samassa likeni joku musta ihmisolento ja kysyi:
"Onko jalosukuinen Vinitius täällä?"
"On," vastasi tribuni. "Mitä tahdot?"
"Olen Nazarius, Miriamin poika, tulen vankilasta ja tuon tietoja
Lygiasta."