Kun ruumiit olivat korjatut pois, muuttui näytelmä. Miekkataistelu loppui, ja alettiin esittää mytologisia kuvia, joihin Caesar itse oli tehnyt suunnitelmat. Herkules näyttäytyi Oitos-vuorella tulen keskellä. Vinitius vapisi, sillä hän pelkäsi, että Ursus mahdollisesti olisi valittu esittämään Herkuleksen osaa, mutta Lygian uskollisen palvelijan vuoro nähtävästi ei vielä ollut tullut, koska palavaan paaluun oli kiinnitetty joku toinen kristitty, jota Vinitius ei tuntenut. Seuraavassa kuvaelmassa sai Chilon—jota ei Caesar ollut suvainnut vapauttaa olemasta läsnä näytelmässä—nähdä tuttaviaan. Esiteltävänä oli Daedaluksen ja Icaruksen kuolema. Daedaluksen osaa näytteli Eurytius,—sama vanhus, jolta Chilon aikoinaan oli saanut tietää, mitä kalan kuva merkitsi—Icaruksen osaa hänen poikansa Quartus. Erityisen koneiston avulla viskattiin molemmat ensin ilmaan ja pudotettiin sitten äkkiä äärettömästä korkeudesta takaisin arenalle. Nuori Quartus putosi niin likelle Caesarin podiumia, että hänen vertansa räiskähti sekä purppuralla verhotulle rintanojalle että sisäkoristuksille. Chilon ei nähnyt hänen putoamistaan, sillä hän piti silmiään kiinni. Mutta hän kuuli raskaan läjäyksen, ja kun hän hetkisen perästä silmänsä avasi, oli hänen ympärillään verta. Hän oli taaskin pyörtymäisillään.

Kuvaelmat vaihtelivat vaihtelemistaan. Nuoria neitsyitä kidutettiin sillä tavalla, että petoeläimiksi puetut miekkailijat häpäisivät heidät ennen kuolemaa. Kansa oli sitä katsellessa haltioissaan. Cybelen ja Cereksen papittaret, Danaidit, Dirke ja Pacifae esiintyivät. Vihdoin näytettiin nuoria, kehittymättömiä tyttöjä ja pantiin villihevosia repimään heidät kappaleiksi. Kansa paukutti hurjasti käsiään jokaiselle Caesarin uudelle tuumalle. Caesar itse istui paikoillaan ylpeänä, nauttien suosionosoituksista. Hän ei hetkeksikään ottanut smaragdia silmiensä edestä, vaan katseli ahmimalla valkeita, miekan paloittamia ruumiita ja tuskallisesti väänteleviä uhreja. Näytelmää jatkettiin esittämällä kuvaelmia kaupungin historiasta. Kun tyttöjen esitys oli loppunut, ilmestyi näyttämölle Mucius Scaevola, jonka käsi oli kiinnitetty palavaan kolmijalkaan. Palaneen lihan käry täytti koko amfiteatterin, mutta mies esiintyi todellisena Scaevolana, sillä hän ei päästänyt huuliltaan pienintäkään valitusta ja sopersi sinettynein huulin rukousta. Kun hän oli kuollut ja hänen ruumiinsa korjattu spolariumiin, seurasi tavanmukainen päivällislepo. Caesar, vestalittaret ja augustianit jättivät amfiteatterin ja menivät jättiläiskokoiseen, vartavasten rakennettuun purppuraiseen telttaan, jossa Caesaria ja hänen vieraitaan odotti komea »prandium». Kansa seurasi enimmäkseen hänen esimerkkiään. Ihmiset läksivät ulos, kerääntyivät hauskoihin ryhmiin teltan ympärille, lepuuttivat pitkän istumisen aikana väsyneitä jäseniään ja söivät ruokia, joita orjat Caesarin armollisesta käskystä tarjosivat. Uteliaimmat katselijat olivat lähteneet arenalle, koskettelivat siellä veristä hiekkaa ja keskustelivat tuntijan kiihkolla siitä, mitä oli tapahtunut ja mitä vielä oli odotettavissa. Pian hekin sentään jättivät amfiteatterin, jotteivät myöhästyisi kesteistä. Ainoastaan jotkut harvat katselijat jäivät paikoilleen. Heitä ei pidättänyt uteliaisuus, vaan myötätunto: he säälivät uhreja ja koettivat piiloutua istuimien taakse tai alimmille paikoille.

Arenan hiekka oli sillaikaa tasoitettu ja siihen alettiin nyt tehdä kuoppia. Niitä kaivettiin vieretysten, rivittäin, pitkin koko piiriä, laidasta laitaan, niin että viimeinen rivi joutui noin muutaman kymmenen askeleen päähän Caesarin podiumista. Sirkuksen ulkopuolella melusi kansa, huutaen ja taputtaen käsiään, mutta sirkuksen sisäpuolella tehtiin kuumeentapaisella kiireellä yhä uusia kidutusvalmistuksia. Pian avautuivat cuniculumit ja kaikista arenalle johtavista ovista alkoi tulvia laumoittain kristittyjä. He olivat alasti ja kantoivat hartioillaan ristiä. Heitä vilisemällä vilisi amfiteatterissa. Vanhukset olivat sortumaisillaan puupölkkynsä painon alle, heidän rinnallaan kulki miehiä parhaassa iässään, naisia, hapset hajalla, joilla he koettivat peittää alastomuuttaan, keskenkasvuisia poikia ja aivan pieniä lapsia. Sekä ristit että uhrit olivat miltei kaikki koristetut kukkaköynnöksillä. Sirkuksen palvelijat löivät onnettomia kepeillä ja komensivat heitä laskemaan ristinsä valmiiksi kaivettujen kuoppien viereen sekä itse asettumaan riveihin niiden luo. Niitä, jotka eivät edellisissä kilpaleikeissä olleet mahtuneet koirien ja tai petojen kitoihin, odotti nyt kuolema ristinpuulla. Mustat orjat kävivät heihin käsiksi, asettivat heidät selälleen ristille ja rupesivat kuumeentapaisella kiireellä naulaamaan heidän käsiään puuhun. Kansan piti näet lomahetken loputtua tavata kaikki ristit pystyssä. Sentähden kumahtelivat vasaraniskut amfiteatterissa, jotta kaiku vastasi ylimmiltä riveiltä. Ne kuuluivat amfiteatterin ulkopuolellekin ja telttaan, missä Caesar kestitsi vestalittaria ja augustianeja. Siellä juotiin viiniä, laskettiin pilaa Chilonin kustannuksella ja kuiskaeltiin kuumia sanoja Vestan papitarten korviin. Arenalla tehtiin toista työtä: kristittyjen kädet ja jalat lävistettiin nauloilla, ja lapiot ajoivat multaa kuoppiin, joihin ristit olivat pystytetyt.

Uhrien joukossa, joiden vuoro hetkisen perästä oli tuleva, oli Crispuskin. Jalopeurat eivät olleet viitsineet repiä häntä, sentähden hänelle nyt oli määrätty ristinkuolema. Hän oli aina ollut valmis kuolemaan ja iloitsi viimeisen hetkensä lähenemisestä. Muuten hän tänään oli sangen oudon näköinen, sillä hänen laiha ruumiinsa oli aivan alaston, ainoastaan lanteita verhosi murattiköynnöksestä punottu vyö ja päässä oli ruususeppel. Mutta hänen silmistään loisti entinen tarmo, ja kasvot, jotka pilkoittivat seppeleen alta, henkivät ankaruutta ja uskonkiihkoa. Hänen sydämensäkin oli pysynyt aivan muuttumattomana, sillä hän ei lohduttanut kanssauhrejaan, vaan nuhteli heitä aivan kuten hän viimein cuniculumissa oli Jumalan vihalla uhannut nahkoihin ommeltuja uskonveljiään.

"Kiittäkää Vapahtajaa," virkkoi hän, "että Hän sallii teidän kuolla samalla tavalla, jolla hän itse kuoli. Ehkäpä osa teidän rikoksistanne siten tulee teille anteeksi annetuksi. Pelätkää kuitenkin, sillä oikeuden täytyy tapahtua, eivätkä pahat saata saada samaa palkkaa kuin hyvät saavat."

Vasaraniskut säestivät hänen sanojaan. Uhrien käsiä ja jalkoja naulaeltiin lakkaamatta, ja ristejä kohosi kohoamistaan arenalle. Crispus kääntyi niiden puoleen, jotka vielä seisoivat ristiensä ääressä, ja jatkoi:

"Näen taivaan avoinna, mutta näen myöskin ammottavan kuilun… En itsekään tiedä kuinka voin vastata Herralle teoistani, vaikka olenkin uskonut ja vaikka olenkin vihannut vääryyttä. En pelkää kuolemaa, vaan ylösnousemusta, en tuskaa, vaan tuomiota, sillä vihan päivä on tullut…"

Äkkiä kuului jostakin likeisestä rivistä tyyni, juhlallinen ääni:

"Ei vihan päivä, vaan laupeuden, vapahduksen ja autuuden päivä, sillä minä sanon teille, että Kristus teitä lohduttaa ja asettaa teidät oikealle kädelleen. Luottakaa siihen, sillä taivas avautuu teille."

Kaikki kääntyivät katsomaan sinnepäin, mistä ääni kuului. Nekin, jotka jo riippuivat ristillä, nostivat kalpeat, kärsivät kasvonsa ja loivat silmänsä puhuvaan mieheen.