"Minä olen syyllinen," huudahti hän. "Sinä olet hyvä ja rehellinen, ja minä kiitän sinua koko sielustani. Salli minun sentään vielä kysyä, mikset käskenyt tuoda Lygiaa suoraan minun talooni?"
"Siksi että Caesar tahtoo säilyttää säädyllisyyden varjon. Tietysti kaupungilla tullaan puhumaan siitä, että panttivankina olemme ottaneet Lygian huostaamme. Olkoon hän Caesarin palatsissa niin kauan kuin näitä puheita kestää. Sitten lähetämme hänet kaikessa hiljaisuudessa sinun luoksesi, ja niin loppuu koko loru. Vaskiparta on pelkuri koira. Hän tietää, että hänen valtansa on rajaton, ja kuitenkin hän koettaa saada teoilleen säädyllisyyden muotoa. Joko sinä olet tyyntynyt niin, että kanssasi voi puhua filosofisista asioista? Monasti olen miettinyt, minkätähden rikos, vaikkapa olisinkin mahtava kuin itse Caesar ja varma, ettei sitä kohtaa rangaistus, kuitenkin aina koettaa toimia oikeuden, rehellisyyden ja hyveen varjon alla?… Minkätähden se näkee niin paljon vaivaa? Minä myönnän, että veljen, äidin ja puolison murhaaminen sopisi jollekin aasialaiselle pikkukuninkaalle, mutta ei Rooman Caesarille; vaan jos nyt kerran olisin tullut nuo teot tehneeksi, niin en minä kirjoittelisi selityskirjeitä senaatille… Nero kirjoittaa—Nero koettaa säilyttää säädyllisyyden varjon, sillä Nero on pelkuri. Tiberius ei ollut mikään pelkuri ja kuitenkin hänkin aina selitti menettelynsä oikeudenmukaisiksi. Minkätähden? Ihme ja kumma, että paheen aina pitää alistua hyveen alle! Mutta tiedätkö miksi? Siksi, että rikos on jotakin rumaa, mutta hyve on jotakin kaunista. Siis: todellinen esteetikko on aina mitä hyveellisin ihminen. Siis: minäkin olen hyveellinen ihminen. Tänään täytyy minun valaa hiukan viiniä Protagoraan, Prodicuksen ja Gorgiaan varjoille, sillä huomaan, että sofisteistakin voi olla jotakin hyötyä. Mutta kuuntele, sillä nyt puhun eteenpäin. Otin Lygian Aulukselta antaakseni hänet sinulle. Hyvä. Mutta Lysippuspa osaisi muovaella teistä ihanan ryhmän. Te olette molemmat kauniit, siis minun menettelynikin on kaunis. Ja ollen kaunis ei se saata olla huono. Katso Marcus, tässä istuu sinun edessäsi Petroniuksen hahmoon ruumistunut hyve! Jos Aristides eläisi, niin hänen täytyisi tulla luokseni ja uhrata minulle sata minaa tästä lyhyestä puheestani hyveen kunniaksi."
Mutta Vinitiukselle merkitsi nykyhetki enemmän kuin kaikki esitelmät hyveestä.
"Huomenna," huudahti hän, "saan nähdä Lygian, ja sitten on hän kotonani aina ja ikuisesti, kuolemaan saakka."
"Niin, sinun luonasi on Lygia aina ja alituisesti, mutta minun kimpussani on Aulus. Hän syytää päälleni kaikkien pimeyden jumalien koston. Jospa se peto edes sitä ennen ottaisi kunnollisia lausuntotunteja… Mutta ehkä hän kohtelee minua kuten entisellä ovenvartijallani oli tapa kohdella turvattejani. Lähetin hänet muuten juuri siitä syystä maalle kuritushuoneeseen."
"Aulus kävi luonani. Lupasin lähettää hänelle tietoja Lygiasta."
"Kirjoita hänelle, että Caesarin »jumalallinen» tahto on yläpuolella oikeuden ja että annat ensimmäiselle pojallesi nimen Aulus. Täytyyhän vanhusta jollakin lailla lohduttaa. Lupaanpa vaikka pyytää Vaskipartaa kutsumaan hänet huomisiin kemuihin. Sitten hän saa nähdä sinut tricliniumissa Lygian rinnalla."
"Älä tee sitä," sanoi Vinitius. "Minun käy heitä kumminkin sääli, varsinkin Pomponiaa."
Hän istuutui ja kirjoitti kirjeen, joka sitten vanhalta soturilta riisti viimeisetkin toiveet.