"Mitä minun pitää tehdä ennen kuolemaani, herra?"
Paavali oli vaipunut ajattelemaan rajatonta voimaa, joka saattoi valloittaa sellaisetkin sielut kuin tämän kreikkalaisen. Hänkin heräsi nyt mietteistään ja vastasi:
"Usko ja todista totuutta."
He läksivät molemmat liikkeelle. Puutarhan portilla apostoli vielä kerran siunasi vanhuksen, sitten he erosivat. Chilon tahtoi nimittäin itse niin, koska hän arvasi, että Caesar ja Tigellinus äskeisten tapahtumain johdosta alkaisivat vainota häntä.
Eikä hän erehtynytkään. Kotiin palatessaan tapasi hän talonsa ympärillä pretorianeja, jotka Scevinuksen johdolla ottivat hänet kiinni ja veivät Palatinukselle. Caesar oli jo lähtenyt levolle, mutta Tigellinus oli valveella ja odotti. Kun hän näki onnettoman kreikkalaisen, tervehti hän häntä ulkonaisesti tyynenä, mutta kasvoissa pahaaennustava ilme.
"Olet loukannut majesteettia," virkkoi hän "ja rangaistus odottaa sinua. Mutta jos huomenna amfiteatterissa todistat olleesi juovuksissa ja hulluna sekä että kristityt ovat tulipalon alkuunpanijat, niin rangaistuksesi päättyy raippoihin ja maanpakolaisuuteen."
"En voi, herra!" vastasi Chilon hiljaa.
Tigellinus läheni häntä hitain askelin ja kysyi häneltä hillityllä, uhkaavalla äänellä:
"Kuinka et voi, kreikkalainen koira? Etkö muka ollut juovuksissa, etkö ymmärrä, mikä sinua odottaa? Katso tuonne!"
Hän viittasi atriumin nurkkaan, jossa pitkän, puisen lavitsan vieressä puolipimeässä seisoi neljä trakilaista orjaa, liikkumattomina, ruoskat ja pihdit käsissä.