"Vaskiparta ei kärsi häntä. Hengissä hän jo aikoja sitten on tuominnut hänet kuolemaan. Nyt hän vain etsii tekosyytä—hän etsii aina sellaisia. Lucanus kyllä ymmärtää, että hänen on pidettävä kiirettä."
"Kautta Castorin!" huudahti Petronius. "Saatat olla oikeassa! Mutta tiedänpä vielä toisenkin keinon, jonka avulla saatan pian päästä suosioon."
"No, minkä?"
"Sen, että menen kertomaan Vaskiparralle, mitä sinä juuri kerroit minulle."
"Enhän minä ole sanonut mitään!" huudahti Scevinus huolissaan.
Petronius laski käden hänen olkapäälleen.
"Sanoithan Caesaria hulluksi, ennustit, että Pisosta tulee hänen seuraajansa, ja lausuit: »Lucanus kyllä ymmärtää, että hänen on pidettävä kiirettä». Minkätähden te sitten tahdotte pitää kiirettä, rakkahimpani? Scevinus kalpeni, ja hyvän aikaa he katselivat toisiaan silmästä silmään."
"Ethän kerro mitään!!"
"Kautta kyprottaren! Kuinka hyvin sinä minut tunnet! Ei! en kerro. En ole kuullut mitään… Ymmärräthän! Elämä on lyhyt, ei tässä edeltäkäsin viitsi ryhtyä mihinkään! Pyydän vain, että tänäpänä kävisit tervehtimässä Tigellinusta ja että puhuisit hänen kanssaan yhtä kauan kuin olet puhunut minun kanssani! Mistä hyvänsä vain!"
"Minkätähden?"