"Miksi sinä tätä kerrot?" tutkisteli Petronius.
"Olen huolissani Caesarista," vastasi Scevinus. "Muuan minun sukulaiseni, jonka nimi on Scevinus, kuten minunkin, kuuluu pretorianeihin, ja häneltä minä olen saanut tietää mitä leirissä tapahtuu… Tyytymättömyys kasvaa sielläkin. Katso, olihan Kaligulakin hullu, mutta siksipä ilmestyikin Cassius Chaerea… Hänen tekonsa oli julma, ja tuskinpa kukaan meistä sitä kiittää, mutta kuitenkin täytyy myöntää, että Chaerea vapautti maailman hirviöstä."
"Sinä tarkoitat siis," virkkoi Petronius, "näin: »en kehu Chaereaa, mutta hän oli päättäväinen mies, ja suokoot jumalat, että meillä olisi sellaisia niin paljo kuin suinkin!»"
Samassa Scevinus vaihtoi puheenainetta ja rupesi odottamatta kehumaan Pisoa. Hän ylisti hänen perhettään, hänen jalosukuisuuttaan, hänen hellää suhdettaan vaimoonsa hänen älyään, tyyneyttään ja miten erinomaisella taidolla hän osasi voittaa kansan suosion.
"Caesar on lapseton," sanoi hän, "ja kaikki pitävät Pisoa hänen seuraajanaan. Varmaan jokainen kaikin voimin auttaisi häntä pääsemään valtaan. Fenius Rufus rakastaa häntä, Anneuksen suku on häneen hellästi kiintynyt. Plautius Lateranus ja Tullius Senecio ovat valmiit hänen tähtensä menemään vaikka tuleen. Samoin Natalis ja Subrius Flavius, Sulpicius Asper ja Atranius Quinctianus, yksin Vestinuskin."
"No viimemainitusta ei Pisolle ole paljoakaan hyötyä," huomautti
Petronius. "Vestinus pelkää omaa varjoaankin."
"Vestinus kyllä pelkää unia ja henkiä," myönsi Scevinus, "mutta hän on sentään taitava mies, josta varmaan vielä tehdään konsuli. Ja ethän sitä lukene hänelle viaksi, että hän hengissään on kristittyjen vainoja vastaan. Soisithan itsekin, että siitä hullutuksesta tulisi loppu."
"En itseni, mutta Vinitiuksen tähden," vastasi Petronius. "Vinitiuksen tähden tahtoisin pelastaa erään tytön, mutta en voi tehdä mitään, sillä olen joutunut Vaskiparran epäsuosioon."
"Kuinka? Etkö näe, että Caesar jo lähestyy sinua ja puhuu kanssasi? Ja selitänpä heti minkätähden. Hän hankkii taaskin matkaa Akaiaan ja aikoo kreikaksi esittää omia laulujaan. Hän haluaa kiihkeästi päästä tälle matkalle, mutta samalla hän pelkää kreikkalaisten ivaa. Hän kuvittelee, että hän tällä retkellä tulee kokonaan joko voittojen kukkulalle tai lankeamaan epäonnistumisen syvimpään kuiluun. Hän tarvitsee hyviä neuvoja ja tietää, ettei kukaan pysty jakelemaan niitä niin runsaassa määrin kuin sinä. Siitä syystä sinä taasen pääset armoihin."
"Voisihan Lucanus täyttää minun sijani."