»Sic te diva potens Cypri sic fratres Helenae, lucida sidera, ventorumque regat Pater…»
[»Ohjatkoon sinua Kypron mahtava herratar,
Helenan veljet, loistavat tähdet
ja tuulien isä…»]
"Laiva odottaa jo Napolissa," virkkoi Caesar. "Tahtoisin lähteä matkalle vaikkapa huomenna."
Silloin Petronius nousi, katsoi Neroa suoraan silmiin ja lausui:
"Salli, oi jumalallinen, että ennen lähtöä panen toimeen hääjuhlat, joihin ennen muita pyydän sinut."
"Hääjuhlat? Kenen?" kysyi Nero.
"Vinitiuksen, joka menee naimisiin lygiläisen kuninkaantyttären ja sinun panttivankisi kanssa. Tosin hän tällä hetkellä on vankeudessa, mutta ensinnäkin häntä panttivankina ei saa vangita, ja toiseksi sinä itse lupasit Vinitiukselle, että hän saa naida hänet. Koska sinun päätöksesi ovat yhtä järkähtämättömät kuin Zeuksen, niin käske päästää hänet vapaaksi vankeudesta, ja minä annan hänet sulhaselle."
Petroniuksen kylmäverisyys ja tyyni itsetietoisuus saattoivat Neron hämilleen. Hän joutui aina hämilleen, kun joku puhutteli häntä sillä tavalla.
"Tiedän kyllä," sanoi hän, painaen silmänsä maahan. "Olen kyllä ajatellut sekä häntä että jättiläistä, joka nujersi Crotonin."
"Siinä tapauksessa he molemmat ovat pelastetut," vastasi Petronius tyynesti.