Mutta samassa riensi Tigellinus herransa avuksi.
"Hän on vankeudessa Caesarin tahdosta, ja sanoithan itse, Petronius, että Caesarin päätökset ovat järkähtämättömät."
Kaikki läsnäolijat tunsivat Vinitiuksen ja Lygian historian ja tiesivät tarkalleen, mistä oli kysymys. He vaikenivat sentähden ja odottivat uteliaina miten keskustelu päättyisi.
"Hän on vankeudessa siksi, että sinä olet erehtynyt, siksi, ettet tunne kansojen oikeutta, vastoin Caesarin tahtoa," huomautti Petronius painolla. "Sinä olet Tigellinus, tyhmä mies, mutta et toki sinäkään väittäne Lygian polttaneen Roomaa. Jos muuten väittäisitkin, niin ei Caesar sinua uskoisi."
Nero oli jo tyyntynyt. Hän rupesi räpyttelemään likinäköisiä silmiään ja ilme hänen kasvoissaan oli sanomattoman ilkeä.
"Petronius on oikeassa," sanoi hän hetken kuluttua. Tigellinus katseli häneen kummissaan.
"Petronius on oikeassa," toisti Nero. "Huomenna avautuvat tytölle vankilan ovet, ja hääjuhlasta saamme ylihuomenna puhua amfiteatterissa."
"Jouduin taaskin tappiolle," ajatteli Petronius.
Kotiin palattuaan oli hän aivan varma siitä, että Lygian viimeinen hetki oli käsissä. Ylihuomenna lähetti hän jo erään luotetun vapautettunsa amfiteatteriin sopimaan, spolariumin johtajan kanssa, että hän luovuttaisi hänelle Lygian ruumiin. Petronius tahtoi nimittäin antaa sen Vinitiukselle.