Äkkiä hän heittäytyi polvilleen, ojensi molemmat käsivartensa ja huusi:
"Kriste! Kriste!…"
Hän lankesi kasvoilleen maahan ikäänkuin suudellakseen jonkun jalkoja.
Sitten oli kauan ihan hiljaista. Vihdoin pääsi vanhukselta nyyhkytyksensekainen huuto:
"Quo vadis, Domine?…" ["Minne menet, herra?…">[
Nazarius ei kuullut mitään vastausta, mutta Pietarin korva eroitti surumielisen, suloisen äänen lausuvan:
"Koska sinä hylkäät kansani, menen minä Roomaan toistamiseen ristiinnaulittavaksi."
Apostoli oli pitkänään maassa, kasvot hiekkaa vastaan, liikkumattomana, ääntä päästämättä. Nazarius luuli hänen menneen tainnoksiin tai kuolleen. Vihdoin hän kuitenkin nousi, nosti vapisevin käsin matkasauvan maasta ja kääntyi sanaa lausumatta kohti seitsemän kukkulan kaupunkia.
Kun poikanen sen huomasi, toisti hän kaikuna Pietarin kysymyksen:
"Quo vadis, Domine?…"