"Ota laho öljypuun oksa ja pue sen ylle naisen peplum—ja Vinitius pitää sitä kauniina. Mutta sinun kasvoistasi, oi verraton tuntija, luen jo tuomion! Sinun ei tarvitse sitä lausua! Olet oikeassa! tyttö on liian kuiva! liian laiha! Oikea kapeavartinen unikukka. Mutta sinä, jumalallinen esteetikko, joka annat arvoa naisen varrelle—olet tuhat kertaa oikeassa. Kasvot yksinään eivät mitään merkitse. Paljon olen sinulta oppinut, mutta vielä minulta puuttuu varma silmänluonti. Voisinpa melkein lyödä vetoa Tullius Senecion kanssa, että vaikka näin juhlissa, kun kaikki lepäävät pitkänään, on vaikea arvostella koko vartaloa, sinä jo olet hänen rakastetustaan tullut seuraavaan johtopäätökseen: »liian kaitainen lanteiltaan»."
"Liian kaitainen lanteiltaan," vastasi Nero silmiään räpytellen.
Petroniuksen huulilla liikkui tuskin huomattava hymy, mutta Tullius Senecio, joka juuri keskusteli Vestinuksen kanssa, tai oikeammin sanoen kiusoitteli häntä siitä, että hän uskoi uniin, kääntyi Petroniuksen puoleen ja virkkoi, vaikkei hänellä ollut vähintäkään aavistusta siitä, mistä Petroniuksen ja Neron välillä oli ollut kysymys:
"Sinä erehdyt!—Minä olen samaa mieltä kuin Caesar."
"Hyvä," sanoi Petronius. "Minä tässä juuri väitän, että sinulla sentään on hitunen järkeä, mutta Caesar vakuuttaa, että auttamattomasti olet aasi."
"Se oli hänelle oikein!" huudahti Caesar nauraen ja kiepautti alaspäin peukalonsa, kuten hänellä oli tapana tehdä sirkuksessa, merkiksi siitä, että voitetulle miekkailijalle oli annettava kuolinisku.
Mutta Vestinus, joka luuli että oli kysymys unista, puuttui nyt puheeseen:
"Minä puolestani uskon uniin ja Senecalta itseltään olen kuullut, että hänkin uskoo uniin."
"Minä näin viime yönä unta, että minusta oli tullut vestaalitar," huudahti Calvia Crispinilla, loikoen pöytää vasten.
Nero rupesi leipomaan käsiään, muut seurasivat esimerkkiä, ja hetken perästä kuului kättentaputuksia koko salista, sillä Crispinilla oli jo eronnut monesta miehestä ja hänen satumaisen hillitön elämänsä oli kuuluisa koko Roomassa.